Mitä lapsille ohjataan?
Suunnistustaitoa harjoitellaan aluksi kulkien maastossa yhdessä ohjaajan tai oman vanhemman kanssa. Kartan tulkitseminen vaatii harjoittelua ja karttamerkkien tuntemista. Lapset oppivat kokemuksen kautta ja suunnistamalla paljon. Pikkuhiljaa mielikuva maastosta alkaa hahmottua näköpiirin ulkopuolelle, suunnistaja oivaltaa olennaisten kohteiden avulla suunnistamisen ja oppii tekemään vaativampiakin reitinvalintoja.

Suunnistustaitojen opettaminen ja ohjaus tapahtuu usein toiminnallisesti maastossa. Ohjaaja voi tuoda turvaa lapselle kulkemalla hänen kanssaan yhdessä ja rohkeuden edetessä ”venyttämällä kumilankaa” tai varmistamalla etenemistä / tarkkailemalla suunnistajien toimintaa sovitussa maastokohdassa.
Anna lapsen valita itse, milloin hän on valmis kulkemaan ilman ohjaajaa. Eri lapset kaipaavat eripituisen ajan ohjaajan tukea suunnistuksessa. Aloittelijat tarvitsevat ohjaajaa tuekseen maastoon myös yli 10-vuotiaina.
Lapsen ohjaaminen maastossa
Sovi ennen harjoitusta ryhmän ohjaajien kanssa heidän tehtävänsä ja taito-ohjauksen tavat, jotta harjoituksen aikana voitte keskittyä osallistujiin. Hyvin suunniteltu ja sujuvasti toteutettu harjoitus varmistaa osallistujille paljon liikettä ja oppia harjoituksesta.
Yhdessä kulkeminen
Pienimmät lapset kulkevat aina ohjaajan tai oman vanhempansa kanssa. Taitojen karttuessa voivat lapset siirtyä kulkemaan pareittain tai itsenäisesti. Useinkaan lapset eivät ole valmiita tähän samanaikaisesti, joten suunnittele harjoitukseen erilaisia toteutustapoja.
Kuminauhan venyttämien
Toimivaa on myös” kuminauhan venyttäminen”, jolloin lapsi voi kulkea ohjaajan edellä esimerkiksi yhden rastivälin ja he tapaavat rastilla. Voidaan myös sopia, että ohjaaja varjostaa lapsia. Lapset suunnistavat esim. pareittain ohjaajan edellä ja he tietävät, että jos ha kulkevat harhaan, niin varjostava ohjaaja ”pelastaa” heidät.
Tarkkailu maastossa
10-vuotiaiden ja vanhempien harjoituksissa on toisinaan käytännöllistä sijoittaa ohjaajat maastoon tarkkailemaan ja opastamaan lapsia. Sovi ohjaajien kesken sijoittumispaikat ja milloin voi lähteä maastosta pois.
Yhdessä kulkeminen Kuminauhan venyttäminen ja varjostaminen Opastus ja tarkkailu
rastilla tai rastivälillä
Perustaitojen opettaminen
Alla olevilla dioilla on käyty läpi, mitä suunnistuksen perustustaitojen opetukseen ja -ohjaukseen kuuluu sekä annettu apukysymyksiä, joiden avulla voidaan tukea näiden suunnistustaidon osa-alueiden kehittymistä.
- Kartan suuntaaminen
- Välinetekniikka: kartan ja kompassin oikean käsittely
- Rastivälin suunnittelu
- Havainnointi ja ennakointi rastiväliä kuljettaessa
- Varmistuskohteiden oivaltaminen
Palautteen antaminen
Mieti ennakkoon, miten lapsi saa palautteen harjoituksessa. Aina maalissa on syytä vähintään kohdata jokainen lapsi ja kysyä, onko kaikki hyvin ja onko jotain erityistä kerrottavaa. Sopikaa, kuka vastaanottaa lapset maalissa, kysyy palautetta ja mihin asioihin palautteessa kiinnitetään huomiota.
Kun lapsia on paljon, ei ole mahdollisuutta käydä läpi kaikkia rastivälejä jokaisen lapsen kanssa. Palautteen antaminen voi keskittyä muutamiin rastiväleihin. Maalissa lapset voivat myös piirtää reittinsä kartalle. Piirtäessään he voivat samalla kertoa kokemuksistaan.
Kun ohjaaja ja lapsi kulkevat yhtä matkaa, saa lapsi palautetta reitin varrella. Jos ohjaaja on rastilla, voi hän kysyä palautetta yhdestä rastivälistä. Leirillä voidaan käydä läpi rastivälejä paremmalla ajalla videotykin kautta ja keskustella reitinvalinnoista ja suunnistustekniikasta. Pöydän ääressä tehty harjoitusten jälkianalysointi ja taito-opetus ovat myös tärkeä osa suunnistustaidon ja -ajattelun kehittämistä.
Huom! Muista pitää palautekeskustelut lapsen tasolla ja lapsen keskittymiskyvyn puitteissa. Pienillä lapsilla ei ole vielä kykyä keskustella suunnistustehtävästä sanallisesti tai kykyä muistella, miten toimivat maastossa. Kaikki lapset eivät halua keskustella suorituksestaan, joten heillä pitää olla mahdollisuus valita, etteivät keskustele.
Alle 10-vuotiaat
Aloittelijat ja muutaman vuoden harrastuksessa mukana olleet.
Taitoharjoituspaikan valinta: Hyväkulkuinen maasto ja hyvä näkyvyys
Suunnistusharjoituksen luonne | Metsässä kulkemista ohjaajan, vanhempien tai kaverin kanssa. Kokeneemmat osaavat mennä RR:n itsenäisesti Rastireitti (lyhyt) tai selkeitä rasteja pihapiirissä |
Karttakuvan ja maastokuvan ymmärtäminen | Tutustuminen maastoon Karttamerkkien tuntemus kartalla ja maastossa Yksittäisten kohteiden ymmärtäminen Pihakartan kokonaisuuden hahmottaminen ja etäisyyksien ymmärtäminen Johdattelevien reittien hahmottaminen (peltojen, aukkojen ja soiden reunat, tiet, polut) |
Tekniikka | Missä kädessä pidetään mitäkin Kartan taittaminen, peukalo olinpaikan kohdalla Eri välineiden kokeileminen |
Eteneminen oikeaan suuntaan | Kartan suuntaaminen jatkuvasti, kun kuljetaan johdattelevia reittejä |
Rastilta rastille – suunnittelu | Peukalo paikoilleen Reitinvalinnan suunnittelu johdattelevia reittejä pitkin Aluksi aikuisen opastuksella, vähitellen itsenäisesti. Huom. Ei puhuta oikaisusta vaan reitinvalinnasta! |
Rastilta rastille – eteneminen | Suunnitelman mukaan Peukalo paikoilleen Seuraavien kohteiden (useimmiten risteys) odotus Katse kauas Eteneminen ’pätkä kerrallaan’ haluttuun suuntaan. Käytännön toteutus ratkaisee koko homman |
Varmistaminen | Kun tullaan kohteeseen, varmistetaan muista kohteista, että ollaan siinä missä pitikin |
Rastinotto | Johdatteleva reitti vie rastille (RR) |
10-13 -vuotiaat
Muutaman vuoden harrastaneet 10–12v aloittelijoita koskee myös 9-vuotiaiden ja nuorempien taulukko
Suunnistusharjoituksen luonne | Osa tarvitsee RR-radan, jotta voi mennä itsenäisesti Tukireittiratoja, vaihtelevasti myös suunnitusta ilman viitoitusta helpoin rastein Ei ylivaikeaa, vaan jokaiselle sopivia haasteita Vaihtelevuutta Onnistumista, oppimista Harkiten vaativampia suunnistustehtäviä lasten edistymisen tahdissa |
Karttakuvan ja maastokuvan ymmärtäminen | Korkeuskäyriin tutustuminen Vastaan tulevien korkeuskäyrien ymmärtäminen Käsitys metsämaaston ja eri reittien kulkukelpoisuudesta paranee Mielikuva maastosta alkaa laajentua näköpiirin ulkopuolelle Reitinvalinnan pohjana johdattelevat reitit ja yksittäiset maastokohteet Oleellisten kohteiden havainnoinnin opettelua kartalta ja maastosta (mm. suot, mäet, rinteet, aukot, pellot jne.) Etäisyyksien hahmottaminen alkaa Kartan mittakaavan parempi ymmärtäminen |
Tekniikka | Missä kädessä pidän mitäkin Kartan taittaminen Eri välineiden kokeileminen Kartanluvun harjoittelua, jotta silmä-käsi-koordinaatio tulisi sujuvaksi |
Eteneminen oikeaan suuntaan | Kartan suuntaaminen kompassin avulla Suunnanoton ja suunnassa kulun alkeet Suunnassa kulkeminen selkeisiin kohteisiin Kartanluku aina rinnalla. |
Rastilta rastille – suunnittelu | Reitinvalinta johdattelevia maastokohteita ja oleellisia kohteita hyväksikäyttäen Erilaisten reitinvalintojen perustelut (minkä valitsen, miksi) Opetellaan vähitellen käyttämään johdattelevia maastokohteita reitinvalinnan suunnittelussa (mm. jyrkännerivi, iso notko, mäen rinne) Rastinoton huomioiminen reitinvalinnassa Kirkontorni, eli näkyvä ja selkeä kohde, josta rastinotto alkaa Rastinoton suunnittelu Suunnittelun ja toteutuksen tueksi voi opetella ”liikennevalot” vihreä: karkeaa suunnistusta isoon kohteeseen keltainen: tarkempaa suunnistusta esim. kirkontornille punainen: keskittynyt ja tarkka suunnistus, esim. rastinotto |
Rastilta rastille – eteneminen | Peukalo paikoilleen Katse näköpiirin rajalla, havainnointi joka suuntaan katkeamatonta Tulevan maaston ja selkeiden maastokohteiden ennakointi Suunnittelu, ennakointi ja havainnointi alkavat pyöriä systemaattisemmin ”Liikennevalot” auttavat jäsentämään väliä ja hallitsemaan tilannetta |
Varmistaminen | Huolellisuus Vauhdin sovittaminen kartanlukuun |
Rastinotto | Kirkontornin havaitseminen kartalta rastipisteelle johdattelevat kohteet ja rastipisteen laajentaminen Kirkontornin kohdalla rauhoittuminen Karttaa suuntaamalla ja rastipisteen ympäristöä kartasta lukien rastille Kurinalaisuuden, rauhoittumisen ja keskittymisen merkityksen ymmärtäminen rastinotossa: Menen tästä tuonne, koska rastini on siellä = määrätietoisuus. Rastia ei tarvitse haeskella, koska kartan ja kompassin avulla pystyy katsomaan, missä rasti on |