Suunnistusharjoituksia

Aarteen etsintä

Luokassa tai ulkona kartan kanssa. Hahmotetaan omaa paikkaa. Kartta voi olla itse piirretty tai vihjeet voivat opastaa aarteen luokse. Aarre voi olla lapsen parilleen piilottama tai ohjaajan valmistelema.

Viuhkasuunnistus

Pihalla tai maastossa. Lähtöpaikalta haetaan yhden tai muutaman rastin lyhyt ”viuhkarata” ja palataan keskusrastille. Esimerkiksi kolmesta viiteen eri rataa, joita voi kiertää annetussa ajassa haluttu määrä.

Voidaan toteuttaa myös muistiharjoituksena, jolloin keskusrastilla on kartta ja muistinvaraisesti pitää löytää rasti.

Yhdessä viuhkaharjoituksessa voi olla eri pituisia ratoja, eri vaikeustasolla ja eri määrällä rasteja. Myös mittakaavan voi vaihdella helpompien ja haastavampien viuhkojen osalta.

Pistesuunnistus

Maastossa on runsaasti rasteja. Rastit ovat eriarvoisia. Kuka kerää 30 minuutin aikana eniten pisteitä?

Ajan arviointi voi myös kuulua leikkiin: 30 minuuttia aikaa etsiä rasteja ilman kelloja.

Parisuunnistus

Pareittain kierretään suunnistusrata. Vuoron perään toinen suunnistaa edellä rastivälin kerrallaan.

Karttakävely parin kanssa

Kävellään tai juostaan parin kanssa. Kartta on jostakin toisesta maastosta. Parilla on samanlaiset kartat, joihin on piirretty samanlaiset lasten suunnistusradat. Pari kävelee tai juoksee eteenpäin ja toinen selittää koko ajan kartastaan missä mennään. Merkistä osat vaihtuvat.

Rastin merkitseminen

Kävellään maastossa ryhmänä. Kun tullaan rastille tai kun leikin vetäjä sanoo, että ollaan rastilla, merkitään sen sijainti omaan karttaan.

Karttamarssi

Osanottajat varustetaan kartalla, paperilla ja kynällä. Johtaja aloittaa vaelluksen kartalla, jolloin hän kuvailee kulkemaansa reittiä (ei siis oikeasti tarvitse kulkea kartan kuvaamassa maastossa). Hän kertoo niistä karttamerkeistä, jotka ovat kartalla, kuten esimerkiksi korkeuskäyristä, rajoista, rakennuksista jne. Karttamarssin aikana hän tekee pysähdyksiä, ja kysyy 1) Mihin suuntaan vesi virtaa purossa? 2) Mikä kallio on korkein? 3) Miten pitkään olen kävellyt? jne. Vastaukset kirjoitetaan paperille. Avoin arvostelu lopussa.

Kohteen paikannus etäältä

Merkitystä paikasta arvioidaan kauempana olevan rastilipun tai muun kohteen paikkaa. Kohteen paikka merkitään kartalle.

Karttamerkkibongaus

a) Rastit ovat eri karttamerkeissä. Osa voi olla tuttuja ja osa uusia karttamerkkejä. Rastilla pitää kirjata karttamerkki kartan kääntöpuolelle.

b) Kuljetaan karttaan merkittyä viivaa ja koitetaan bongata listalla lukevat karttamerkit maastosta. Merkitään ruksi sanan kohdalle, kun karttamerkki on nähty.

b) Istutaan paikallaan ja ohjaaja antaa etsintätehtäviä kartalta. Kuka löytää kartalta nopeimmin kolme kappaletta jotain harvinaista karttamerkkiä, esim. lähdettä?

Kompassiharjoitus

Kartassa oltava suuntaviivat ja pohjoisnuoli. Kartalle piirretään rata, joka pitää suunnistaa pelkän kompassisuunnan avulla. Rata voi kiertää ihan pihapiirissä.

Tehtävärastit

Suunnistus + tehtävä rastilla. Tehtävät esim. luonnontiedosta, jumppaliikkeitä, suunnistusaiheisia, pulmia tms.

Oma kartta

Piirretään kartta pihapiiristä, salista tai luokasta. Paperille voi etukäteen piirtää jonkin kohteen, esim. rakennuksen ja tien työn aloittamista helpottamaan.

Piirrä karttamerkeillä

Piirretään karttamerkeillä esimerkiksi talo, maisema, eläin… Piirtäminen voi tapahtua kynällä ja paperilla tai tietokoneella / puhelimella.

K-o-l-m-e

Leikkijöitä vähintään 8. Leikin nimi on muodostettu seuraavien sanojen alkukirjaimista: Kapteeni ohjaa laivaa merellä eteenpäin. Leikkijät asettuvat ryhmittäin jonoihin lähtöviivalle. 10 – 20 m:n päässä on satamana jokin iso puu tms. Ilmansuunnat on käyty läpi, eli missä on pohjoinen jne. Jonon viimeinen on kapteeni; muilta peitetään silmät ja tarttuen toisiaan olkapäistä he muodostavat laivan. Lähtömerkin saatuaan laivat lähtevät liikkeelle kapteenin komentaessa niitä ilmansuuntien mukaan (“pohjoiseen”, “kaakkoon”, jne.). ensimmäisenä satamaan saapunut laiva voittaa.

Muisti-Kim

Asetetaan suunnistusesineet/-varusteet maahan. Päälle levittään liina. Osallistujat kääntyvät selin ja leikin johtaja poistaa yhden liinan alla olevista esineistä. Leikkijät kääntyvät katsomaan esineitä ja liina poistetaan. Mikä on poissa?

Viivasuunnistus

Karttaan on merkitty viiva, jota pitkin kuljetaan. Reitin varrella voi olla rasteja, jotka pitää paikantaa karttaan.

Viivasuunnistus sopii hyvin niin alkeiden opetteluun piha- tai sprinttikartalle, kuin korkeuskäyräharjoituksiin sekä myös eri taitotasoille siltä väliltä.

Viestiharjoitus, ”ranskalainen”

Osallistujia on 3-5 per ryhmä. Kaikki juoksevat saman radan, mutta joka rastilla tai esimerkiksi joka kolmannella rastilla toteutetaan ”stop and go”. Tällöin ensimmäisenä tullut jää rastille odottamaan, kaikki muut saavat tultuaan jatkaa suoraan matkaa. Ensimmäisenä tullut pääsee jatkamaan, kun ryhmän viimeinen on saapunut rastille. Näin edetään koko rata.

Mikäli halutaan, harjoitus voidaan toteuttaa myös suunnistusvetoina. Tällöin matkan varrella on aina välillä uusi lähtöpaikka, josta lähdetään uudelleen matkaan. Ensimmäisestä lähtöpaikasta ja samoin mahdollisista myöhemmistä k-pisteistä ryhmän juoksijat voivat lähteä esimerkiksi 10 sekunnin välein, mutta myös yhteislähtö toimii. Jos ”stop and go” -rastit ovat joka kolmannella rastilla, voidaan ne merkitä karttaan esimerkiksi lisäympyrällä tai muulla merkillä. Koska juoksijoiden järjestys vaihtuu harjoituksessa usein, siinä saadaan paljon kiihdyttelyä ja viestinomaista tunnelmaa. Mitä lähempänä osallistujat vauhdillisesti ja taidollisesti ovat toisiaan, sitä tasaisempi harjoituksesta tulee eikä kenellekään tule pitkiä odotteluja rastilla.

Pariharjoitus, ”tsekkiläinen”

”Tsekkiläinen” harjoitus toteutetaan pareittain. Kummallakin on eri rata, mutta vain toinen tekee vauhdikasta suunnistusta kerrallaan. Osallistujat lähtevät lähdöstä yhtä aikaa, matka etenee polkua, tietä tai muuta selkeää linjaa eteenpäin. Henkilö A aloittaa suunnistusvedolla: hän käy karttaansa merkityllä rastilla ja palaa polulla seuraavana olevalle rastille. Näin hänelle tulee kahden rastivälin suunnistusveto.

Samaan aikaan B etenee omalle ensimmäiselle rastilleen rauhallista vauhtia, rasti on polulla/tiellä ja sama rasti on A:n toinen rasti. Kun A tulee sinne, B saa lähteä omille rastiväleilleen 2-3. Samaan aikaan A etenee rauhallisesti omalle 3. rastilleen. Näin jatketaan vuorotellen maaliin asti, jossa kartat voidaan vaihtaa ja edetä sama rata eri rooleissa takaisinpäin. Harjoituksen voi tehdä hyvin helpoksi myös ihan vasta-alkajille tai vaativammaksi, kuten esimerkkikuvissa.