Rastiralli

Rastiralli on perheen pienimmille suunnattu leikkimielinen suunnistustehtävärata kilpailukeskuksessa. Sen voi mennä yksin tai yhdessä kaverin tai huoltajan kanssa.

Viitoitettu reitti ohjaa osallistujan seuraamaan reittiä. Matkan varrella eteen tulee rasteja ja tehtäviä, joilla toimitaan ohjeistuksen mukaan.


Järjestäjiä varten löytyy valmista materiaalia Suunnistusliiton sivuilta. Niistä voi yhdistellä kuhunkin kilpailukeskukseen parhaiten sopivan kombinaation, ja lapset tapaavat tuttuja eläinhahmoja aina eri ympäristöissä!

#nuorisuunta #rastiralli


Saukko – nokkeluus

Saukon valvomilla rasteilla tarvitaan päättelykykyä. Osa tehtävistä on matemaattisia, osa muunlaisia pulmapähkinöitä. Tehtäviä on eri ikäisille lapsille.


Kettu – leimaus

Kettu muistuttaa leimaamaan. Leimaus voi tapahtua emit-kortin avulla, vanhaan tyyliin pihtileimauksena tai esimerkiksi kynällä merkitsemällä.


Susi – vauhti

Vahtia ei puutu sieltä, missä susi ohjeistaa toimintaan! Luvassa on erilaisia spurtteja, hyppyjä ja muuta vauhdikasta menoa.


Kirahvi – ketteryys

Kirahvi-kyltin tullessa vastaan on edessä jonkinlainen ketteryyspuuha. Siinä saatetaan vaatia venymistä, kurkottamista, tasapainoa tai vaikkapa eri tyyleillä etenemistä.


Karhu – kartta

Suunnistukseen liittyy totta kai olennaisena osana kartta. Karhun tehtäväpisteillä pääsee tunnistamaan karttamerkkejä ja pohtimaan mm. lajisääntöjä lapselle sopivalla tavalla.