Seurojen järjestämät suunnistuskoulut ovat useimmille ensimmäinen kosketus lajiin ja seuralle mahdollisuus saada uusia harrastajia mukaan toimintaan. Lapset ja nuoret viihtyvät lajin parissa, kun toiminta on hyvin suunniteltua ja innostavasti toteutettua. Hyvä toiminta on parasta lajin markkinointia ja tempaa mukaansa uusia harrastajia. Suunnistuskoulun toteuttamiseen kannattaakin siis panostaa!

Hyvin toteutettu suunnistuskoulu tarjoaa lapsille luontoa, kavereita, elämyksiä ja haasteita. Ne ovat asioita, joiden vuoksi lapset ja nuoret suunnistavat. Varmistathan, että ne toteutuvat myös suunnistuskoulutoiminnassa.

Hippo-suunnistuskoulu
Selvitä mahdollisuus toteuttaa suunnistuskoulu Hippo-suunnistuskouluna yhteistyössä paikallisen Osuuspankin kanssa, jolloin seura saa tunnetun Hippo-brändin ja -materiaalin veloituksetta käyttöönsä.
Suunnistuskoulun järjestäminen
Seuraavassa on koottu 13 kohtaa huomioitavaksi suunnistuskoulun järjestämisessä.
1. Ohjelman suunnittelu
Aloita suunnistuskoulun suunnittelu ydintoimijoiden kanssa jo talvella hyvissä ajoin ennen kauden alkua. Edellisellä kaudella lapsilta, vanhemmilta ja ohjaajilta kerätty palaute antaa hyvän pohjan tulevan kauden suunnittelulle.
Huolellinen ja hyvissä ajoin toteutettu suunnittelu takaa toiminnan laadun ja varmistaa ohjaajien jaksamista. Ajoissa suunniteltu kalenteri vastuuhenkilöineen helpottaa toteutusta ja mahdollistaa kokonaisuuden hallinnan.
Muistilista
- Kauden kesto ulko- ja sisäharjoituksissa
- Lomakaudet
- Yksittäisen harjoituksen kesto (1 – 1,5 h)
- Monipuolinen harjoitustarjonta
- Suunnistusopetustuokiot
- Harjoituskertojen teemat, johdonmukainen suunnistusopetus
- Monipuoliset harjoitteet ja eri lajimuodot
- Leiripäivät, leirit, retket, makkaranpaistot, pimeä suunnistus jne.
- Suunnistuskoulun oma kilpailutapahtuma, kilpailut
- Yhteistapahtumat lähiseurojen kanssa
- Alueen kilpailutapahtumat
- Kauden päätöstilaisuus, muistopalkinnot
2. Ohjaajaresurssit
Toiminnan tukipilareita ovat seuran toimijat. Kannattaa miettiä huolella tehtävien organisointi ja rajata tehtäviä selkeästi. Hyvin toimivaan organisaatioon, jossa on tarjolla rajattuja tehtäväkenttiä, on helpompi saada mukaan uusia toimijoita. Uusien toimijoiden rekrytoiminen on seuratoiminnassa jatkuva tehtävä, joka varmistaa seuran elinvoimaisuuden.
Tee rekrytointia aktiivisesti. Pyydä henkilökohtaisesti. Kerro mihin tehtäviin ohjaajia tarvitaan. Alkuun pieniä tehtäviä, esim. osallistujien nimien kirjaamista, rastipisteessä opastajana tms.
Ohjaajina voivat toimia esim.
- Aikaisemmin ohjaajina toimineet
- Seuran nuoret
- Seuran muut suunnistajat, veteraanit
- Lasten vanhemmat
- Liikunnan ammattilaiset
Järjestä ohjaajien tulevan kauden info- ja koulutustilaisuus aina ennen kauden alkua. Kannusta ohjaajia osallistumaan ohjaajakoulutuksiin.
Pidä ohjaajat ajan tasalla kauden aikana. Sovi ohjaajien kesken pelisäännöistä, esim. mihin aikaan harjoitukseen tullaan paikalle ja miten sovitusta ohjausvuorosta poisjäämisestä ilmoitetaan.
Myös ohjaajat kaipaavat yhteistä aikaa ja juttelumahdollisuuksia. Kokoontukaa ohjaajien kanssa kevätkauden jälkeen esim. saunailtaan ja makkaranpaistoon. Kiitä ja muista ohjaajia kauden päätteeksi.
3. Vastuujako
Jaa tehtäviä ja vastuita usealle eri henkilölle. Harjoitusten toteuttajia voi löytyä monilta tahoilta. Esimerkiksi osallistujien vanhemmat voivat ottaa joitakin tehtäviä hoitaakseen, kun asiasta sovitaan hyvissä ajoin ja opastetaan tehtävässä. Seuran harjoitustoiminnan toteutusta voi jakaa myös seuran yhteistyötahojen kesken.
Vastuita voi jakaa esim. niin, että yksi ohjaaja tai ohjaajatiimi vastaa aina yhden harjoituksen kokonaisuudesta. Vastuita voi jakaa myös tehtävien mukaan.
Suunnistusharjoitukseen liittyviä tehtäviä, joita on mahdollista jakaa:
- Ratasuunnittelija,
- rastien (ja viitoituksen) viejä,
- rastien (ja viitoituksen) hakija,
- ohjaus paikan päällä (harjoituksen ”johtaminen”),
- nimien kirjaaminen ja metsästä saapuvien kirjaaminen,
- alkuleikkien vetäminen,
- eri ohjaustehtävät maastossa,
- lopputoimien toteutus.
On hyvä, jos aikaa vievän ratojen suunnittelun ja valmistelun voi tehdä eri henkilöt kuin ne henkilöt, jotka ohjaavat itse harjoituksen. Muita tehtäviä ovat esim. lasten nimien kirjaaminen harjoituksen alussa, alkuleikin vetäminen, lapsiryhmien ohjaaminen maastossa, lasten vastaanotto maastosta, lopputoimet.
4. Maksut
Hinnoittele suunnistuskoulumaksu toiminnan laajuuden mukaan. Maksu voi sisältää ohjattujen harjoitusten lisäksi harjoitusvihkoja, leirejä, retkiä, kilpailujen osanottomaksuja ja -matkoja. Maksu voi sisältää myös suunnistuspaidan kesän ajaksi käyttöön ja kauden päätteeksi jaettavan muistopalkinnon. Mieti myös sisältyykö suunnistuskoulumaksuun seuran jäsenmaksu.
5. Vakuutusturva
Huolehdi, että suunnistuskouluun osallistuvien vakuutusturva on kunnossa. Osallistujille voi ottaa vakuutusyhtiöstä ryhmätapaturmavakuutuksen tai lunastaa Suunnistusliiton Nuori Suunta-kortin. Nuori Suunta -kortti oikeuttaa myös kilpailemaan.
6. Yhteistyö
Seurayhteistyön virittäminen on kannattavaa monestakin eri syystä. Harjoitusten vaihtaminen seurojen kesken vähentää seuran työmäärää ja tuo osallistujille vaihtelua maastoissa ja kartoissa. Seurojen yhteisille leireille saadaan sopivat osallistujamäärät ja lapset ja nuoret saavat lisää ystäviä.
Toteutusta voi jakaa paljon eri toimijoiden kesken, sekä seuran sisällä että seuran yhteistyötahojen kesken. Harjoitusten toteuttajia voi löytyä monilta tahoilta. yhteistyö edellyttää hyvää suunnittelua ja aikaista sopimista.
Hyvä suunnistuskoulutoiminta on aktiivista, monipuolista ja laadukasta ja se on osallistujille sopivan tasoista. Hyvässä toiminnassa huomioidaan erilaiset osallistujat. On tärkeää, että jokainen osallistuja kokee olevansa henkilökohtaisesti tervetullut toimintaan ja harjoitukseen.
7. Markkinointi
Suunnittele ja toteuta suunnistuskoulun tiedotus ja markkinointi huolella. Suunnistuskoulun markkinointikanavia ovat mm.
- Seuran nettisivut. Huolehdi, että tiedot nettisivuilla ovat ajan tasalla. Kerro mitä rastireitti, tukireitti, emit ja muu suunnistuksen erikoissanasto tarkoittaa.
- Ilmoitukset ja jutut paikallislehdissä. Usein valmiiksi tehty juttu julkaistaan. Liitä mukaan kuvia. Pienemmillä paikkakunnilla toimittajat tekevät mielellään juttuja, kun heille vain ehdottaa. Pyydä toimittajaa myös harjoituksiin paikanpäälle. Jatkuva seuran toiminnan näkyvyys on hyvää markkinointia.
- Julisteet eri paikoissa, kaupoissa, urheilupaikoilla jne.
- Kouluissa koulujen kanssa sovittavalla tavalla
- Markkinointi paikkakunnan muiden urheiluseurojen tilaisuuksissa, messuilla ym.
- Järjestä avoin suunnistustapahtuma perheille, jossa seuran toimintaa markkinoidaan.
- Kouluyhteistyö
Hyvä toiminta on parasta lajin markkinointia ja tempaa mukaansa uusia harrastajia. Suunnistuskoulun toteuttamiseen kannattaakin siis panostaa!
8. Tiedotus
Tiedottaminen tapahtumista ja paikoista ajo-ohjeineen on tärkeä asia huolehtia kunnolla. Mieti etukäteen miten tiedotus koteihin hoidetaan ja kerro tiedottamisen tapa kauden alussa. Kerro myös, jos johonkin tilaisuuteen pitää ilmoittautua ennakkoon ja miten ilmoittautuminen tehdään. Tiedottaa voi esim. sähköpostilla, nettisivuille tai harjoituksissa jaettavin tiedottein.
Jaettava suunnistuskoulun esite tapahtumakalentereineen on edelleen toimiva. Jääkaapin ovessa kalenteri muistuttaa tulevista suunnistuskerroista. Esitteessä voi myös kertoa seuran toiminnasta.
Nykypäivänä kiinnostavan seuran on oltava näkyvillä netissä ja sosiaalisessa mediassa, sillä ne toimivat seuran käyntikorttina uusille potentiaalisille harrastajille. Huolehtikaa, että seuran sivut näyttävät hyvälle ja niilta löytyy tarvittava informaatio tapahtumista, ajantasaiset tiedot sekä seuratoiminnan kuvaukset.
9. Ilmoittautuminen
Ilmoittautumiset suunnistuskouluun on hyvä kerätä ennakkoon, jolloin saa alustavan arvion ryhmien koosta. Ilmoittautumiset voi kerätä sähköisesti esim. sähköpostilla tai laittamalla seuran sivuilta linkin ilmoittautumislomakkeelle. Ilmoittautumiset voi ottaa vastaan myös puhelimitse tai järjestää oman ilmoittautumistilaisuuden.
10. Vanhempien rooli
Järjestä vanhemmille oma info- ja keskustelutilaisuus kauden alussa, esim. ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Kerro vanhemmille suunnistuksesta lajina, varusteista, välineistä, kilpailemisesta, harjoittelusta ja seuran toimintaperiaatteista ja käytänteistä.
Tilaa Suunnistusliitosta Suunnistus lasten harrastuksena -vinkkivihko vanhemmille, jossa kerrotaan suunnistuksesta lajina.
11. Pelisäännöt
Vanhempainillassa on hyvä sopia myös yhteisistä pelisäännöistä. Pelisääntökeskusteluissa voi yhdessä pohtia miten seura ja vanhemmat voivat innostaa ja kannustaa lasta liikkumaan. Pelisääntökeskustelujen toteutukseen on tarjolla apumateriaalia.
Laadi jokaisen lasten ryhmän kanssa omat pelisäännöt ja kirjaa Pelisäännöt lasten Pelisääntötauluun. Pelisäännöt helpottavat ryhmän toimintaa.
12. Palaute ja kiitos
Ota kauden päätteeksi palaute kaikilta osallistujilta – lapsilta, vanhemmilta ja ohjaajilta. Palautetta voi kerätä kyselyn avulla (sähköisenä tai paperiversiona) tai järjestämällä palautekeskustelutilaisuuden. Pelisääntökeskustelujen ennakkokysely toimii hyvin myös vanhempien kauden palautekyselynä. Kirjaa kesän aikana yksittäisistä harjoituksista saatu palaute ylös. Huomioi saatu palaute seuraavan kauden toiminnan suunnittelussa. Kiitä kaikkia toimijoita kauden päätteeksi.
13. Dokumentointi
Dokumentoi suunnistuskoulun järjestämiseen liittyvä aineisto. Kerää vähintäänkin harjoitusten kartat kansioon. Dokumentoitua aineistoa ja suunniteltuja harjoituksia voi hyödyntää tulevilla kausilla.