Kyky tehdä hyviä reitinvalintoja edellyttää itsetuntemusta sekä oman kartanlukuosaamisen että fyysisten ominaisuuksien suhteen, sillä paras reitinvalinta on usein yksilöllinen. Lisäksi tieto maastotyypistä ja kartoittajan käsialasta kertyy kokemuksen myötä. Esimerkiksi Varsinais-Suomen tai Perämeren kaaren maastoissa suoraviivaiseen etenemiseen tottuneella voi olla vaikeuksia mukautua Savo-Karjalan vaaramaastoihin, joissa reitinvalintoja on tehtävä myös noususumman perusteella.
Paras reitinvalinta on usein yksilöllinen.
Eri yksilöt hahmottavat reitinvalintoja eri tavoin: osa näkee reitinvalinnat hyvien kiertävien reittien etsimisenä, osa taas esteiden väistelynä. Aloittelijat lähtevät purkamaan reitinvalintatehtävää usein rastivälin alkupäästä, kun kokenut suunnistaja lähtee suunnittelemaan ratkaisua rastivälille sen lopusta alkaen. Reitinvalintataitoon kuuluukin myös rastinoton suunnittelu, jossa hyödynnetään usein jotakin rastille johdattelevaa kohdetta tai rastin läheisyydessä olevaa huomattavampaa kohdetta, ns. kirkontornia.
Reitinvalintataidon kehittymisessä on kyse kahdestakin asiasta: toisaalta siitä, että ihminen ylipäätään oppii hahmottamaan kartan perustella potentiaalisia reitinvalintoja ja toisaalta siitä, että ihminen oppii arvioimaan, mikä niistä on sopivin hänelle itselleen.
Aloittelijoidenkin radoilla on ehdottoman tärkeää tarjota reitinvalintavaihtoehtoja, mutta niiden turvallisuuteen ja selkeyteen kannattaa panostaa.
Vaikka ikä ja kokemus usein korreloivat suunnistustaidon kanssa, myös osa lapsista on varsin hyviä tekemään reitinvalintoja. Esimerkiksi paljon rastireittiä suunnistaneilla lapsilla voi olla hyvinkin kehittynyt käsitys reitinvalintojen tekemisestä ainakin tasokuvioita hyödyntäen.
Lapsen reitinvalintataito on pitkälti suhteessa hänen saamaansa suunnistusopetukseen ja lasten ratamestariperinteen vuoksi esimerkiksi reitinvalinta polkua on usein tutumpi kuin reitinvalinta esimerkiksi ojaa pitkin.
