1.1.5.P Suunnistustaidon erityispiirteet pyöräsuunnistuksessa

Pyöräsuunnistuksessa eteneminen perustuu valmiisiin teihin, polkuihin ja muihin kulku-uriin, jotka on luokiteltu leveytensä ja kulkukelpoisuutensa mukaan pyöräsuunnistuskartalle. Reitinvalintataito on pyöräsuunnistuksessa keskeisempää kuin metsäsuunnistuksessa.

Pyöräsuunnistaja arvioi ainakin seuraavia asioita reitinvalintaa tehdessään

  1. kuljettava matka
  2. eri vaihtoehtojen ajonopeus ja ajettavuus
  3. risteysten määrä suunnitellulla reitillä
  4. nousun määrä
  5. vaikeitten ajokohteiden, kuten kivikkojen ja jyrkkien alamäkien välttäminen

Kuljettava matka

Kuljettava matka on yleensä lähtökohtana valittaessa reittiä. Ajaja pyrkii kuitenkin löytämään selkeästi pitemmätkin vaihtoehdot, joissa ajonopeus on selkeästi kovempi. Pyöräsuunnistusta vähemmän harrastaneille on usein yllätys, kuinka suuria kiertoja pyörällä kannattaa tehdä, jos alusta on nopea, esim. asfalttitie. Usein juuri tällaiset pitkät kiertovalinnat ovat ratasuunnittelun suola. Ne ovat usein vaikeasti kartalta hahmotettavissa ja tekevät selkeitä eroja eri kilpailijoiden välille.

Ajettavuus

Eri ajajien suhteellinen nopeus vaihtelee erilaisilla urilla. Moni esimerkiksi johdonmukaisesti välttää ajamasta hitaita polkuja, vaikka ne olisivat nopein vaihtoehto rastien välillä. Tämän vuoksi ratamestarin on usein vaikea hahmottaa eri reittivaihtoehtojen suosituimmuutta.

Yleensä rastivälin jokaisella reittivaihtoehdolla on monia eri uratyyppejä, jolloin etenemisnopeuden arvioinnista tulee vielä huomattavasti vaikeampaa.

Risteysten määrä

Pääsääntöisesti mitä enemmän jollakin reitillä on risteyksiä, sen hankalampaa on suunnistaminen. Tämä on kuitenkin vain yleistys, sillä risteykset ovat erilaisia. Jos tietä ajaessa etsii seuraavaa tien haaraa oikealle, ei matkalla olevilla polkulähdöillä ole mitään merkitystä suunnistuksen kannalta. Jos taas oikealle lähtevän polun kohdalla on tien toisella puolella alueen ainoa rakennus, niin muut luettavat risteykset voi unohtaa. Rataa suunnitellessa tuleekin aina miettiä muitakin suunnistusperusteita kuin pelkästään uria.

Huonosti havaittavat polkulähdöt aiheuttavat ehkä suurimman ongelman sujuvassa suunnistuksessa. Kun tarkoituksena olisi kääntyä kolmannelle polulle, päätyykin neljännelle, jos yksi polun lähtö jää huomaamatta.

Nousujen määrä

Suomalaisissa maastotyypeissä nousujen välttely ei ole yhtä kriittistä kuin Keski-Euroopasta, mutta sillä on kuitenkin jonkin verran merkitystä. Esimerkiksi radan loppuvaiheeseen laitettu vaihtoehto nousta isoa tietä mäelle tai kiertää polkua mäen ohi aiheuttaa usein ankaraa miettimistä ajajassa. Ratamestari voi hyödyntää merkittäviä korkeuseroja reitinvalintaväleillä silloin, kun niitä on käytettävissä.

Vaikeat ajokohteet

Vaikeat ajokohteet ovat usein eritasoisia eri ihmisille. Vaikea lasku voi olla toiselle vaikea taluttaenkin, kun taas toinen laskee saman mäen vauhdilla. Olennaista on tietenkin se, että kartan perusteella tulisi pystyä arvioimaan, millaisesta kohteesta on kysymys. Kaikkea kartalla ei tosin pysty kertomaan, sillä esimerkiksi läskipyörällä helposti ajettavat pehmeät urat saattavat olla vaikeita ajettavia normaalilla maastopyörällä.

Pyöräsuunnistuksessakin taitovaatimukset painottuvat eri tavoin eri kilpailumatkoilla (sprintti, keskimatka, pitkä matka, erikoispitkä matka, viesti). Lyhyemmillä matkoilla vauhdikas kartanluku ja nopeasti ajettavat tekniset osat (laskut, mutkat, risteykset) korostuvat. Pitemmillä matkoilla urasto on pääosin harvempi ja reitinvalintojen tekeminen sekä kestävyysominaisuudet korostuvat. Suorituksen hallintaa on mahdollista haastaa radan rytmitystä muuntelemalla. Myös pyöräsuunnistuksessa on mahdollista oikaista urien väliltä.