Tarkkuussuunnistusta lukuun ottamatta muut suunnistuslajit ovat fyysisiä suorituksia, joissa tuloksen määrittää käytetty aika. Reitin fyysistä vaativuutta rajaavat loppujen lopuksi eri ohjeajat, mutta monien eri tekijöiden vuoksi vauhti ja raskaus vaihtelevat matkan varrella.
Ratamestarityötä koskevassa keskustelussa ei ole kovin laajalti otettu kantaa siihen, missä määrin suunnistajalta voidaan vaatia esimerkiksi ketteryyttä, ylä- tai alamäkijuoksutekniikkaa tai kykyä vaihtaa etenemisnopeutta. Edellisessä ratamestarikirjassa todetaan, että hyvä rata vaatii suunnistajalta kykyä edetä kaikenlaisissa maastoissa, mutta käytännössä näin ei useinkaan ole toimittu. Esimerkiksi Oulun seudun tasaisissa maastotyypeissä reitteihin haetaan usein fyysisyyttä suoalueiden ylityksistä ja tiheikköalueista, mitä pidettäisiin muutamien muiden suunnistusalueiden ratamestariperinteessä sopimattomanakin.
Lajin yleisen monipuolisuuden näkökulmasta voisi olla perusteltavissa sellainen linjaus, jonka mukaan suunnistajaa olisi hyvä haastaa monipuolisilla maastopohjilla.
Tässä on toki otettava huomioon eri ikäryhmien ja taitotasojen vaatimukset sekä harrastelijoiden usein heikompi kunto – ratamestarin punnittavaksi jääkin, miten paljon fyysisiä tehtäviä tarjotaan ja kenelle.
Kansainvälisten kilpailujen näkökulmasta suomalaiset suunnistusradat näyttäisivät jossain määrin ylikorostavan kartanlukutaitoa fyysiseen suoritukseen nähden.
Nopeavauhtinen karkeaa suunnistusta sisältävä rastiväli voi haastaa myös A-tason suunnistajia ja mm. altistaa suorituksen hallinnan virheille, eikä sellaisten sisällyttämistä rataan tulisi yksioikoisesti kaihtaa.
Kansainvälisten kilpailujen näkökulmasta suomalaiset suunnistusradat näyttäisivät jossain määrin ylikorostavan kartanlukutaitoa fyysiseen suoritukseen nähden.