1.3.1 Urheilullinen oikeudenmukaisuus

Suunnistuksessa urheilullisen oikeudenmukaisuuden tavoittelu tarkoittaa käytännössä sitä, että sattuman vaikutus kilpailusuoritukseen ja sitä kautta kilpailun lopputulokseen pyritään sulkemaan pois mahdollisimman tehokkaasti. Monet suunnistuksen lajisäännöistä itse asiassa tavoittelevatkin juuri tätä tavoitetta, esimerkiksi säännöt sarjoista, lähtöjärjestelyistä (mm. lähtökynnys, viitoitus K-pisteelle, lähtöjärjestykset ym.), kilpailuinformaation antamisesta ja osanoton rajoittamisesta maastontuntemuksen vuoksi.

Suunnitellessaan ratoja ja käytännön järjestelyjä ratamestarin onkin usein kysyttävä itseltään, mikä ratkaisu parhaiten toteuttaisi urheilullista oikeudenmukaisuutta. Urheilullista oikeudenmukaisuutta tavoitellaan myös pakottamalla suunnistajia yksilölliseen suoritukseen luvussa 1.4 kuvatuilla menetelmillä.

Ratamestarin onkin usein kysyttävä itseltään, mikä ratkaisu parhaiten toteuttaisi urheilullista oikeudenmukaisuutta.

Kartta

Urheilullinen oikeudenmukaisuus näkyy ensinnäkin suhteessa karttaan. Kartan tulisi olla tasalaatuista työtä, eikä ratamestarin tule ohjata ratoja alueelle, jossa kartta ei ole riittävän luotettava. Reitinvalintaa tekevän suunnistajan tulisi myös kyetä tekemään relevantteja valintoja kartan ura- ja kasvillisuuskuvauksen perusteella.

Maasto ja sää

Myös maasto itsessään voi olla epätasa-arvotekijä: esimerkiksi sprinttisuunnistuksessa pääliikenneväyliä vältetään paitsi turvallisuussyistä ja lajin maineen takia, myös sen vuoksi, että ruuhkaisen tien ylittämiseen kuluva aika voi olla hyvin sattumanvarainen eri suunnistajilla. Vastaavasti pysäköintipaikoilla autojen määrä saattaa vaihdella niin, että parkkipaikan läpijuostavuus vaihtelee kilpailun aikana. Myös sää- ja valaistusolosuhteet voivat vaihdella, jonka vuoksi mm. Jukolan viestissä on pyritty siihen, ettei yö- ja päiväosuuksia yhdistetä samaksi hajontajärjestelmäksi.

Suunnistajien fyysiset ominaisuudet ovat yksilöllisiä ja niillä on merkittävä vaikutus menestymiseen lajissa kuten urheilussa yleensäkin. Tasapuolisuutta tavoitellaan yleisesti ikään ja sukupuoleen pohjautuvalla henkilökohtaisten kilpailujen sarjajaolla ja viestien osuus- ja yhteisikärajoituksilla, ja onpa seurakilpailujakin, joissa on tasoitusjärjestelmä (mm. mailit). Kuitenkin myös esimerkiksi leveiden ojien ylitystä voidaan tarkastella urheilullisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta, vaikka oja itsessään onkin ”kaikille sama” – voidaan kysyä, ovatko mahdollisesti vaarallisessakin ylitystehtävässä suunnistajien henkilökohtaisista fyysisistä ominaisuuksista (esim. pituus ja paino) aiheutuvat erot oikeudenmukaisessa suhteessa sen kanssa, että lajin pääasiallinen sisältö kuitenkin on taidokas eteneminen kohteesta toiseen kartan kanssa. Lajisääntö 3.73 myös kieltää suunnistajaa asettamasta itseään vaaralle altiiksi.

Tulostuslaatu ja ratamerkinnät

Kilpailijoiden fyysisiin eroihin kuuluu myös se, että suunnistajien silmien erottelukyky vaihtelee. Lähes kaikilla on jonkin verran taittovirheitä ja lisäksi osalla suunnistavista miehistä on vaikeuksia punaisen ja vihreän värin erottamisessa. Näkökyvynkään vaikutusta suunnistukseen ei voi täysin tasata kokonaan pois, mutta oikeudenmukaisuutta tavoitellaan erityisesti karttojen kuvausohjeita noudattamalla ja karttojen ja ratojen väreistä ja tulostus- tai painolaadusta huolehtimalla (ks. näistä tarkemmin lukua 6.9 Tulostus- ja painotekniikka). Urheilullisen oikeudenmukaisuuden vaaliminen sisältääkin esimerkiksi sprinttisuunnistuksessa myös sen, että kartan minimimittoja on noudatettu niin, että vaikkapa sallittu väylä kahden aidan välistä on kohtuudella erotettavissa.

Ratasuunnittelu

Myös varsinaisessa ratojen suunnittelussa ratamestari voi vähentää sattuman mahdollisuutta esimerkiksi tarjoamalla riittävän määrän rastivälejä ja erilaisia suunnistustehtäviä.

Sattuman vaikutusta pyrkii välttämään myös vanha ohje siitä, ettei suunnistusradalla tulisi olla teräviä kulmia, jolloin rastilta lähtevä suunnistaja paljastaa rastille tulevalle suunnistajalle rastin suunnan. Sprinttikilpailuissa tai maastosuunnistuskilpailujen rastitihentymäalueilla ohjetta ei liene välttämätöntä noudattaa.

Terävä kulma (huono)

Perinteisesti 45 astetta jyrkempiä kulmia on pidetty huonona ratamestarityönä. Esimerkissä rastin 8 suppa on sinänsä vaativa rastipiste, mutta rastille 9 jatkava suunnistaja on nähtävissä rastille 8 saavuttaessa pitkän aikaa. Maasto on laakeaa ja tasaista, jolloin eteneminen tapahtuu rastiväliviivan tuntumassa, ja näkyvyys on hyvä.

Terävä kulma (ongelmaton)

Terävää kulmaa pitäisi kuitenkin tarkastella suunnistajan toteuttaman reitin näkökulmasta eikä vain rastiväliviivojen kulmana toisiinsa. Tiheikkö tai muu este saattaa ohjata suunnistajat juoksemaan niin, ettei vastakkain juoksemista tapahdukaan. Esimerkissä rastin 2 pohjoispuolella oleva kukkula ja tiheikkö piilottavat rastille 3 lähtevän suunnistajan.

Loiva kulma (ei silti paras)

Aina loivakaan kulma ei välttämättä estä suunnistajaa hyötymästä toisesta. Rastilta 3 saapuva suunnistaja voi harvassa mäntymetsässä nähdä loivassa ylärinteessä rastilta 4 lähtevän ja rastille 5 etenevän suunnistajan. Kolmen minuutin lähtöväliä käytettäessä ongelmaa ei ole, mutta minuutin lähtövälillä suunnistajat näkevät toisensa.

Eri määrät

Urheilullisen oikeudenmukaisuuden tavoittelussa on kiinnitettävä huomiota myös ratakokonaisuuteen. Violetilla radalla on 50 suunnistajaa ja punaisella radalla 30. Violetin radan näkökulmasta rastille tulo on helppo ja punaisen näkökulmasta vaativampi, joten voidaan olettaa, että violetin radan suunnistajat todennäköisesti löytävät rastin. Punaisen radan suunnistajista osa saa apua näkemistään violetin radan suunnistajista, mutta osa ei.

Rastitihentymä

Rastitihentymäalueilla on runsaasti rasteja. Esimerkissä radat hyödyntävät pienipiirteistä aluetta pääosin saapumalla sille pohjoisen ja luoteen suunnista ja jatkavat länteen. Osalla radoista on alueella 2 rastia, osalla 3. Rastivälillä 7 – 8 radan suunnistajat etenevät alueen pääliikennesuuntaan verrattuna vastavirtaan, mutta koska alueella on muutenkin reilusti vilskettä, rastille 8 tulevista tämän radan suunnistajista ei ole merkittävää hyötyä muille samaa rastia etsiville suunnistajille.

Kielletyt alueet

Myös kielletyillä alueilla ja niiden valvonnalla on keskeinen rooli urheilullisen oikeudenmukaisuuden valvonnassa, sillä menestystä voi tavoitella myös vilpillisin keinoin. Radat olisi pyrittävä laatimaan siten, ettei kielletyn alueen käyttämisestä olisi mahdollista saada hyötyä, tai sitten kiellettyjä alueita olisi aktiivisesti valvottava (maastovalvonnasta erityisesti sprinttisuunnistuksessa ks. 5.8).

Standardit
Viestintä

Osin urheilullisesta oikeudenmukaisuudesta on kyse myös sekä kilpailun konseptoinnissa ja viestinnässä osallistujille (ks. lukua 4.1) että ohjeajoissa: kansallisessa kilpailutoiminnassa kilpailijalla on oikeus saada osallistua tietyt standardit täyttävään tapahtumaan, joka vastaa hänen odotuksiaan.

Tarkkuussuunnistuksessa urheilullista oikeudenmukaisuutta tavoitellaan mm. nollatoleranssisäännöllä (ks. lukua 1.2.1.T), riittävällä rastitehtävien määrällä, suurkilpailujen kaksinkertaisella ajanotolla ja valvonnalla. Lisäksi alueet, joissa liikkuminen ei ole yhdenvertaista, on joko kielletty (esim. maasto ja liian pienet polut) tai reitillä liikkumista on rajoitettu (one way -osuudet, joissa peruuttaminen tai kääntyminen olisi maaston kaltevuuden tai muun syyn vuoksi pyörätuolilla vaikeaa) ja näin ne kielletään kaikilta. Vaikeakulkuisiin maastonkohtiin järjestäjän tulee hankkia avustajia, jotta kaikkien eteneminen varmistetaan.