1.3.2.H Tasapuolisuus ja turvallisuus hiihtosuunnistuksessa

Hiihtosuunnistajan on kyettävä reagoimaan yllätyksellisiin tilanteisiin kesken suorituksen, mutta ratamestarin on pyrittävä omalla toiminnallaan minimoimaan turvallisuusriskit ja epäoikeudenmukaiset elementit radoilta.

Turvallisuusriskejä liittyy esimerkiksi alueen muihin käyttäjiin, ratasuunnitteluun, sekä kilpailuhetkellä vallitseviin olosuhteisiin. Kilpailualueen latuverkkoa ja muita kuntoilureittejä käyttäviä liikkujia, moottorikelkkareiteillä liikkuvia kelkkailijoita sekä muita ulkopuolisia on tiedotettava tapahtumasta jo ennakkoon, mutta myös tapahtuman aikana.

Tiet, ladut ja kelkkareitit

Moottorikelkkareittien ja alueen tieverkon nopeusrajoituksien mukauttamisesta on tarvittaessa keskusteltava viranomaisten kanssa. Tienylityksiin on syytä järjestää liikenteenohjaus varmistamaan kaikille kilpailijoille sujuva ja turvallinen ylitys. Tiet, joilla liikkuu runsaasti autoja, kannattaa merkitä kilpailukarttaan suoraan kielletyiksi reiteiksi. Kielletyt alueet ja reitit on syytä valvoa, tai vähintään suunnitella reitinvalinnat niin, ettei kielletylle alueelle menemisestä muodostu hyötyä kilpailijalle. Tärkeää on myös sopia latujen kunnostusaikataulu siitä vastaavan tahon kanssa; latukoneen ilmestyminen kilpailualueelle kesken kilpailun aiheuttaa todella vakavan vaaran ja epätasapuolisen tilanteen kilpailijoiden välille.

Nousut ja laskut ratasuunnittelussa

Ratasuunnittelussa on huomioitava, että erityisesti mäkisellä alueella hiihtovauhdit kasvavat alamäkeen mentäessä hyvin suuriksi. Jyrkässä rinteessä kohtaava ja risteävä liikenne aiheuttavat helposti vaaratilanteita. Selvästi eri tasoisten sarjojen ei tulisi liikkua vauhdikkaimmissa maastonkohdissa samaan aikaan. Nuorimpien ja vanhimpien sarjojen ratoja ei tulisi viedä tarpeettomasti jyrkkäpiirteisiin maastonosiin, joissa välineiden hallintakyky ei välttämättä riitä esimerkiksi turvalliseen laskemiseen. Jyrkissä paikoissa, joissa vastakkain hiihtäminen on todennäköistä, eikä sitä voi rastien sijoittelun keinoin helposti välttää, uria on syytä tietoisesti leventää. Tällöin myös kartassa käytetään leveämpää uraa kuvaavaa symbolia. Rasteja ei myöskään tulisi sijoittaa suoraan jyrkästi laskevalle tai nousevalle uralle. Mieluummin rinnerasti sijoitetaan rinteen suuntaiselle uralle, jolle voidaan kuitenkin kääntyä melko vauhdikkaasta laskusta.

Urien kulkukelpoisuus

Toinen ratasuunnittelussa huomioitava seikka on hiihtämisen vaikutus urien kulkukelpoisuuteen. Eri sarjojen ratoja on syytä hiihdättää sillä tavoin ristiin, että kaikille urille syntyisi hiihtojälkiä, eikä ensimmäinen suunnistaja viitoita perässä tulijoille valmista uraa, niin sanottua ”ränniä”. Tällainen muodostuu erityisen helposti arvokisoissa, joissa sarjoja ja ratoja on vähän. Esihiihtäjien käyttäminen myös muiden kuin optimireitin urien hiihtämisessä ennen kilpailun alkua on hyvä keino tasoittaa tilannetta ensimmäisille lähtijöille. Ratamestarin täytyy tiedostaa, että urien hiihtokelpoisuus ja nopeus muuttuvat usein kilpailun edetessä.

Oikominen

Ratamestarin on huomioitava myös hiihtosuunnistajan (etenkin iäkkäämmän sellaisen) luontainen vietti oikaista. Rastiväleillä on pyrittävä välttämään sellaisia tilanteita, että oikominen muodostuu selkeästi ensisijaiseksi valinnaksi. Oikolatu paranee nopeasti jokaisen sitä käyttävän urheilijan vaikutuksesta. Sarjan loppupään lähtijä hyötyy jokaisesta valmiiksi hiihdetystä oikaisusta useita sekunteja verrattuna ensimmäiseen oikaisijaan. Täysin oikomista ei ole kuitenkaan tarpeen yrittää kitkeä pois ja oikopaikkojen ”haisteleminen” onkin osa hiihtosuunnistuksen suunnistustaitoa, mutta ratamestari ei tästä huolimatta saa suunnitella rastiväliä, jossa oikominen on itsetarkoitus ja ensisijainen reitinvalinta.