1.3.3 Vaikeuden ilmoittaminen

Osa hyvää ratamestarityötä on viestiä radoista rehellisesti ja noudattaa standardeja. Suunnistajalla on oikeus tietää ilmoittautuessaan, millaiseen suunnistukseen hän ilmoittautuu. Keskeinen osa tätä on radan vaikeustason ja luonteen kuvaaminen, jotta osallistuja tietää, mihin hän ryhtyy.

Suunnistusradan vaativuus on kansallisessa kilpailussa ilmaistu perinteisesti kirjaintunnuksin (ks. lajisäännöt 9.2). 

E ‒ eliitti, sallittu vain yleisissä sarjoissa ja 16‒20-sarjoissa, vaativin sarja ja rata (järjestämisluvasta ks. lajisäännöt 9.22, ei koske tarkkuussuunnistusta)

A ‒  ”vaativan normaalivaativuuden rata”, usein helpompi, jos E-sarjat järjestetään. Jos rinnakkaissarjoja ei ole, A-tunnus voidaan jättää merkitsemättä näkyviin

B – jonkin verran helpompi kuin A

C ‒ ”autokuskisarja”, eräänlainen suunnistuksen jokamiesluokka, josta tulisi selviytyä käymällä armeija tai puoli vuotta iltarasteilla.

Lisäksi näihin yhdistettävillä L- ja P-kirjaimilla on voitu ilmaista, että kyseisessä sarjassa on tarjolla sääntömääräistä pitempi tai lyhyempi rata. Käytännössä suurimmassa osassa kilpailuja näistä rinnakkaissarjoista on luovuttu ja kilpailun yhteydessä on tarjolla kuntosuunnistusratoja. Kilpailutarjonta on yleisestikin kehittynyt sellaiseksi, että kilpailuja, jossa mainostettaisiin helppoja ”jokamiesluokan” ratoja ja karkeaa suunnistusta, ei aikuisille järjestetä.

AL (A-lyhyt), tarkoittaa vaativaa, mutta sääntömääräisestä lyhennettyä rataa.

Rinnakkaissarjoille on kuitenkin edelleen kysyntää suurimmissa tapahtumissa ja vakiintuneita merkintöjä on käytettävä. B- ja C-ratojen suunnittelussa on taitotason lisäksi huomioitava, että alasarjojen ohjeajat ovat 50‒100 % A-sarjan ohjeajasta keskimatkan ja pitkän matkan kilpailuissa (11.251). Kun alemman taitotason rinnakkaissarjan osallistujat usein ovat myös hitaampia kuin pääsarjan, on myös ratapituuksia lyhennettävä.

Edellä mainitun lisäksi on kuitenkin huomattava myös, että vaatimustaso esimerkiksi sarjoissa H80A, H12A, H21A ja D35A on aivan erilainen, vaikka näitä kaikkia kutsutaankin A-sarjoiksi. Kirjaintunnus kertookin vain radan taitotasosta tai pituudesta suhteessa sarjan normaaliin taitotasovaatimukseen ja kilpailumuodon mukaiseen ratapituuteen. H80A-sarjalle ei voida enää tarjota erityisen haastavia fyysisiä tehtäviä eikä 14A-sarjan taitotaso vastaa 21A-sarjan taitotasoa.

H80A-sarjan rata on kyllä A-tasoinen, muttei silti samanlainen kuin H21A.

H80-sarjalle epäsopiva rata. Vaarallisia jyrkännealueita, suuret korkeuserot ja näkökyvylle haasteellisia pienipiirteisiä alueita.

H80-sarjalle sopivampi rata. Lähtö ja rasti 3 on tuotu rinteen yläosaan, jolloin kiivettävää on vähemmän.

Yleisten sarjojen molemmin puolin olevat sarjat (lähinnä 20- ja 35-sarjat) kärsivät pienemmissä kilpailuissa osanottajakadosta ikäluokkansa parhaiden osallistuessa yleisiin sarjoihin. Tällöin näiden sarjojen ratapituutta ja taitotasoa kannattaa voi harkinnan mukaan hieman keventää.

Ratamestari voi tutustua eri-ikäisten suunnistajien taitotasoihin esimerkiksi haastattelemalla suunnistajia ja tutustumalla muiden ratamestareiden ratoihin (kehittymisestä ks. lukua 8).

Esimerkkejä ratamestarikirjan työryhmän eri-ikäisille ja eritasoisille suunnistajille sopiviksi katsomista radoista on TÄÄLLÄ.

Kuntosuunnistuksissa eritasoiset radat saatetaan merkitä kirjaimin (A, B jne.) tai niitä voidaan luonnehtia sanallisesti (vaativa, vaikea, helpohko; alkeistason rata, alkeis-jatkotason rata jne.). Lähtökohtana on, että kuntosuunnistusratojen tulee taitovaatimuksiltaan, tyyliltään ja tekniseltä toteutukseltaan sopia osaksi sitä kuntosuunnistustapahtumien sarjaa ja kuntosuunnistusbrändiä, johon ne kuuluvat.

E-taso Korkein mahdollinen taidon ja maaston vaatimustaso
A-taso Korkein mahdollinen taidon ja maaston vaatimustaso
B-taso Kohtuullinen mahdollinen taidon ja maaston vaatimustaso
C-taso Helppo/helpohko taidon ja maaston vaatimustaso
Ratojen taitotasovaatimukset

Myös lasten ja nuorten ratoja on yritetty kuvata sanallisesti lasten ja nuorten ratojen laatimiseen opastavissa materiaaleissa (mm. perusrata 1, 2 ja 3), ja viime aikoina on keskusteltu myös värien tuomisesta lasten ratojen taitotasojen tunnukseksi. Lasten ja aloittelevien aikuisten radat ovat helpohkoja (eli vähemmän kompleksisia), mutta erityistä huomiota on kiinnitettävä kulkukelpoisuuteen ja maaston turvallisuuteen, joka kattaa sekä maaston fyysisen turvallisuuden (jyrkänteet, liikenne ym.) että radan turvallisuuden (pysäyttäviä hallitsevia kohteita, jotka estävät eksymisen kauas). Lisäksi niissä tapahtumissa, joissa tarjotaan sekä suorat radat että juontosuunnistusradat, on huomioitava ratapituuksissa ja taitotasossa, että vähemmän itsevarmat suunnistajat saattavat hakeutua RR- ja TR-sarjoihin.

Lasten kilpailun edellytyksistä ja lasten ratojen maastonkäytöstä kerrotaan tarkemmin luvussa 4.2 ja muista lasten ratojen suunnittelun erityiskysymyksistä luvussa 3.

     Yhteenveto

  • Vanhimmissa ikäsarjoissa fyysiset erot ovat merkittävimpiä ja toisaalta nuorimmissa sarjoissa vastaavasti taitotasoerot ovat suurimmat.
  • SM-kilpailujen osanottajat ovat vähemmän kirjava joukko kuin kuntosuunnistajat, mutta toisaalta kuntosuunnistaja voi yleensä valita ratansa etukäteen itselleen sopivaksi.
  • Viestintä radoista auttaa osallistujaa valitsemaan ratansa tai sarjansa, radan taitotason tulee vastata sen tunnusta ja viestintää kilpailusta.
  • Kaiken tasoisia suunnistajia tulee koetella – mutta sopivasti.
Kuva Mikko Turunen