1.4.9 Vapaavalintaiset rastit, rataosuudet ja kiertojärjestykset

Micr-O, macr-O ja sakkokierrokset

Suunnistajien hajauttamiseen on kehitetty myös Suomessa vähemmän tunnettuja työkaluja. Micr-O:ssa on suurimittakaavaisella kartalla tiiviitä rastiryppäitä (rastiklustereita), joista väärällä rastilla leimaaminen johtaa sakkokierroksen juoksemiseen. Oikeat rastit voivat olla kaikille samoja tai ne on voitu hajottaa eri kilpailijoille. Ylijääviä rasteja ei kuitenkaan koskaan palata leimaamaan eli kyse on epätäydellisestä hajonnasta, mitä voidaan pitää epäreiluna (kritiikistä ks. 1.4.11). Rastiryppäitä voi olla peräkkäin esimerkiksi 6 kappaletta, joilla syntyneiden virheiden perusteella lasketaan sakkokierrosten määrä. Macr-O on muutoin samanlainen kuin micr-O, mutta kartan mittakaava ei muutu.

Micr-O ja macr-O itsessään hajottavat varsin vähän suunnistajia, mutta hajonta syntyy sakkokierroksen juoksemisesta. Hajautusmenetelmän tehokkuus on kiinni sakkokierroksen pituudesta, jonka olisi metsäsuunnistuksessa oltava ainakin 20 sekuntia tai näkemän pituinen. Liian lyhyt sakkokierros ei riitä erottamaan suunnistajia toisistaan ja toisaalta liian pitkä sakkokierros johtaa hidasteluun rastiryppäillä ja aiheuttaa ryhmien tiivistymistä. Macr-O:n haaste suhteessa micr-O:on on, että normaalisti kartoitetulla suunnistuskartalla ei välttämättä ole tarpeeksi lähekkäisiä pisteitä rastirypästä varten

Vapaavalintaiset rastit

Pistesuunnistuksessa ja rogainingissa yleensä kaikki rastit ovat vapaavalintaisia. Partiosuunnistuksessa taas kaikilla rasteilla on käytävä, mutta järjestys on vapaa. Rastijahdissa on vapaassa järjestyksessä kierrettäviä rastiryhmiä. Näitä suunnistustapahtumatyyppejä käydään erikseen läpi luvussa 2.8.

Normaalissakin kilpailussa voitaisiin kuitenkin ajatella olevan mahdollista käyttää hajautusmenetelmänä kesken radan olevaa osiota, jossa joko olisi joukko rasteja, joiden kiertojärjestyksen voisi valita itse, tai joista voisi pistesuunnistuksen tapaan valita haluamansa. Jälkimmäisessä esimerkissä saadut pisteet muunnettaisiin ajaksi ja yhdistettäisiin lopputulokseen. Menetelmistä ei ole laajamittaisia kokemuksia. On mahdollista, ettei hajauttava vaikutus aina olisi merkittävä, jos suunnistajat eivät halua tehdä yksilöllisiä ratkaisuja. Vaikka vapaavalinnaisia rasteja olisi enemmänkin, voisi olla, ettei potentiaalisia kiertojärjestyksiä kuitenkaan ole kovin monia. Vapaavalintaisista rasteista koostuva hajautusmenetelmä on myös epätäydellinen ja sitä voidaan kritisoida epäreiluna.

Vaihtoehtoiset rataosuudet knock out -sprintissä

Knock out -sprintit ovat ryhmälähdöllä juostavia kilpailuja, joissa kilpailijat voivat ennakkoon valita vaihtoehtoisista rataosuuksista. Vaihtoehtoinen rataosuus voi olla heti lähdön jälkeen tai hiukan myöhemmässä vaiheessa rataa. Varsin rajallisessa valinta-ajassa kilpailijan on arvioitava, mikä näistä vaihtoehdoista on todennäköisesti nopein. Valinta toteutetaan ottamalla yksi valittavana olevista kartoista.

Vaihtoehtoisten rataosuuksien tulisi olla riittävän erilaisia, jotta kilpailijat tekisivät juostessakin itsenäisiä valintoja.

Vaihtoehdot voivat olla keskenään hieman epätasaisia ja onnistuneella valinnalla tulisi saavuttaa etua, mutta valinta ei saisi yksinään ratkaista koko kilpailua.

Vaihtoehtojen pituuserot voisivat siis olla 5‒10 sekunnin luokkaa.

Myös vaihtoehtoiset rataosuudet on epätäydellinen hajautusmenetelmä, sillä käyttämättä jääneitä rataosuuksia ei enää palata juoksemaan. Menetelmä on kuitenkin hyväksytty käyttöön kansainvälisen tason sprinttisuunnistukseen (hyväksyttävyydestä ks. myös 1.11). Periaatteessa vaihtoehtoisia rataosuuksia olisi mahdollista tarjota millä tahansa radalla missä tahansa vaiheessa lähtötyypistä riippumatta, joskin sprintissä valintapaine on suurin ja optimireitinvalinnan hahmottaminen lienee suhteessa hankalinta.