2.S.4 Sprintti

Sprinttisuunnistus järjestetään ISSprOM2019-kuvausohjeen mukaisella sprinttisuunnistuskartalla, jonka mittakaava on ensisijaisesti 1:4 000, järjestäjän harkinnan mukaan 1:3 000. Kuten edellä luvussa 1.2 todettu, urbaanin sprinttisuunnistuksen keskiössä ovat reitinvalintavälit, mutta toisin kuin hiihto- ja pyöräsuunnistuksessa, suunnistussprintissä reitinvalinnat perustuvat pääosin esteiden (rakennukset, ylipääsemättömät aidat, erilaiset kielletyt alueet) väistelyyn. Tästä syystä sprinttisuunnistuskartassa keskeisintä on kiellettyjen (rakennukset, ylipääsemättömät aidat, kielletyt kasvillisuuskuviot) ja sallittujen kohteiden (tiet, puistot ym.) erottelu ja kartan luettavuus juoksuvauhdissa.

Rakennetussa ympäristössä tapahtuvan sprinttisuunnistuksen järjestämisessä kartoittajan, ratamestarin ja maanomistajien (mm. asunto-osakeyhtiöiden) yhteistyö on erittäin merkittävässä roolissa. Kyse on suunnistuskilpailun esittelystä ja myymisestä alueen kaikille asukkaille, kun kilpailumaastona on parhaimmillaan heidän pihansa. Yhteistyö vaatii hyvinkin aktiivista kontaktia asukkaihin ja tiedottamista paikallislehdissä, julkisissa tiloissa, pylväissä jne. Yhteistyö ei rajoitu lupien hakemiseen ja ratamestarin maastotyöhön, vaan sen tulee jatkua myös kilpailun aikana ja sen jälkeenkin. Ratamestari työnsä aikana kilpailualueella liikkuessaan on kisansa myyntimies ja tiedottaja.

Ratamestari työnsä aikana kilpailualueella liikkuessaan on kisansa myyntimies ja tiedottaja.

Sprinttisuunnistus voidaan järjestää periaatteessa missä tahansa urbaanissa ympäristössä. Erityisen hyvin sprinttisuunnistukseen sopivat alueet, joilla on helposti käyttöön saatavia, epäsäännöllisen muotoisia julkisia rakennuskomplekseja ja niiden tonttialueita aitoineen ja portteineen. Hyviä esimerkkejä ruutukaavasta poikkeavista alueista ovat mm. Vantaan Kartanonkoski ja Helsingin Malminkartano. Toisaalta alueet, joilla on kulkemiseen soveltuvia rakenteita eri kerroksissa (esim. Itä-Pasila), ovat hyvin haasteellisia kuvattavia, ja jos jonkin alueen tai kohteen kuvaaminen ei sprinttikarttamerkistön puitteissa ole mahdollista, se on jätettävä hyödyntämättä radoilla. Erikoisia ratkaisuja voidaan myös selventää kilpailuohjeissa sanoin ja havainnollistavin karttaesimerkein.

Kaupunkimiljöön manipulointi vaativammaksi keinotekoisia, ratateknisiä esteitä (ratateknisiä aitoja ja ratateknisistä syistä kielletyiksi merkittyjä alueita) hyödyntämällä on yleistynyt, sillä suomalaiset taajamat eivät useinkaan yllä keskiaikaisten vanhojen kaupunkien tasolle yksityiskohtien runsaudessa. Käytettäessä tällaisia ratateknisiä esteitä niiden tekninen rakenne ja kuvaustapa kartalla on ilmoitettava kilpailuohjeissa etukäteen erityisen selkeästi ja mieluiten mallikuvia hyödyntäen.

Kielletty alue on kartalla usein selkeämpilukuinen merkintä kuin pelkkä keinotekoista aitaa kuvaava violetti viiva.

Kielletyn alueen käytön laajuus ja tarkka sijainti riippuu kilpailijoiden mahdollisista tulosuunnista.

Ylimääräiset aidat voidaan kuvata ylipääsemättöminä aitoina ja niitä voidaan korostaa kielletyn alueen violetilla etenkin ahtaissa kohdissa.

Kaikkia kiellettyjä alueita on urheilullisen oikeudenmukaisuuden vuoksi valvottava jollakin riittävän luotettavalla menetelmällä (maastovalvonta, GPS, drooni, riistakamera jne.), jottei kiellettyä reittiä hyödyntävä suunnistaja saa perusteetonta etua toiminnastaan. Valvontatarve koskee myös ”luontaisia” kiellettyjä alueita: jos valvontaa ei pystyä järjestämään, on reitit suunniteltava siten, ettei esim. aidan alta ryömimällä saavuta minkäänlaista hyötyä. Sprinttisuunnistuskilpailussa on myös varmistuttava, että aidassa olevat portit ovat kilpailun aikana joko kiinni tai auki kartan mukaisella tavalla. Valvonta tulee riittävin resurssein yhdistää samalla myös kilpailualueella eri tavoin liikkuvien asukkaiden ja kovaa vauhtia etenevien kilpailijoiden turvallisuuden varmistamiseen (törmäysriskit).

Kartan luettavuus ja erityisesti kiellettyjen kohteiden kuvaus korostuu sprinttisuunnistuksessa. Luettavuudessa on kyse ensinnäkin siitä, että kuvausohjeen minimimittoja ja kohteiden minimivälejä noudatetaan, jolloin kartan kohteet ovat silmällä erotettavissa. Ahtaimmissa kohdissa kulkukelpoisia reittejä kannattaa liioitellakin kartalla (portit, rakennusten välit jne.).  Kartan mittakaavan valinnalla voidaan luonnollisesti parantaa luettavuutta. Toisaalta kartan luettavuudessa on kyse myös kartan ymmärrettävyydestä: siitä, että kartan kohteet ovat tunnistettavissa maastossa.

Nykyinen sprinttikartan kuvausohje ja Suomessa yleiset käytännöt ovat tässä suhteessa paikoin ongelmallisia. Kielletyllä oliivinvihreällä tai sallitulla keltaisella merkityt pihanurmikot eivät välttämättä erotu maastossa toisistaan mitenkään. Samoin tummin vihreä poistettiin ISSprOM2019-uudistuksessa, joten kielletyn vihreän alueen havaitseminen saattaa olla hankaloitunut, etenkin kun tummanvihreällä saatetaan kuvata lähes minkä näköistä kasvillisuutta tahansa.  Radat ja kiellettyjen alueiden merkinnät olisi suunniteltava siten, että tällaisten tilanteiden ei tulisi vaikuttaa kilpailusuoritukseen.

Sprinttisuunnistus voidaan toteuttaa myös metsämaastossa, kuten vaativissa pienipiirteisissä jyrkännemaastoissa tai entisillä soranottoalueilla. Metsäsprintin vaativuus syntyy pääosin kartanluvun ja juoksunopeuden rytmityksestä, joka on monille vieras. Suunnistustehtäviltään metsäsprintti muistuttaa muita suunnistuksen maastomatkoja, mutta minikoossa.

Kilpailualueen tai -maaston valinta ja maastonkäyttö vaikuttavat myös siihen, millaisia jalkineita suunnistajan tulisi käyttää. Jos maalialueella tai jollakin muulla osalla rataa ei voida käyttää suunnistuskenkiä, ei suunnistajia voida radan toisessa osassa viedä liukkaille kallioillekaan. Tällöin esimerkiksi reitinvalintavälit on suunniteltava siten, ettei kallion käyttäminen ole suotuisa vaihtoehto. Ratamestarin kannattaa sprintissä informoida suunnistajia suositeltavista jalkineista kilpailukutsussa tai muussa kilpailun viestinnässä.

Sprinttisuunnistusradan suunnittelun perusteita

  • Sprintille on ominaista kova, lähes maksimaalinen juoksuvauhti ja kilpailijoiden pakottaminen heti alusta alkaen tarkkaan kartanlukuun 12‒15 minuutin suorituksen ajaksi. Ratasuunnittelun tarkoituksena ei ole eksyttää kilpailijaa tai ajaa tätä läpipääsemättömän pussiin, vaan haastaa tämä nopeisiin reitinvalintoihin, joissa parhaan ja huonoimman valinnan ero on 5‒10 sekuntia. Parhaimmillaan yhdelläkin rastivälillä on toistuvia reitinvalintatilanteita.
  • Viitoituksen lähdöstä K-pisteelle on hyvä olla kestoltaan 10‒15 sekuntia, jotta kilpailija saa tuntuman karttaan (K-pisteen sijainti ja lähtösuunta ensimmäiselle rastille) eikä lähtöpaikalle jäädä ihmettelemään
  • Sprinttisuunnistuksessakaan lähtövuoroaan odottavat lähtijät eivät saa nähdä, minne suunnistajat K-pisteeltä lähtevät.
  • Rastiväleillä ratkaisut mahdollistetaan useilla reitinvalinnoilla; myös sprintissä ensimmäiselle välille on hyvä tarjota helpohko tehtävä kartoittajan kuvaustapaan tutustumiseksi. Rastivälien vaativuutta vaihdellaan jatkuvasti ja rataan haetaan rytmitystä pidemmillä ja lyhyemmillä väleillä. Kilpailija pakotetaan nopeisiin käännöksiin ja rastilta voidaan lähteä takaisin tulosuuntaan. Lyhyiden rastivälien alueelle voidaan sijoittaa muiden sarjojen rasteja häiritsemään keskittymistä
  • Rastien sijoituksella ja rasteilta lähdön suuntaamisella varmistetaan kilpailijoiden turvallisuutta; riittävästi vapaata tilaa rasteilla, ahtaiden paikkojen välttäminen, törmäysvaaran huomioiminen rakennusten kulmissa etenkin valvojien avulla (ns. pillimiehet). ratamestarin tehtävänä on ratasuunnittelussa huomioita ja merkitä huomionauhalla myös vaaralliset esteet ahtaissa paikoissa (seinätikkaat, pyykinkuivaustelineet yms.)
  • Näpertelyä ja kikkailua tulee välttää; vaikka rastiväli voi sisältää jatkuvaa suunnanvaihtoa, pujottelua ja rastille tuloa takakautta, reitinvalinnan ja kulkuväylien tulee olla selkeästi luettavissa maksimaalisessakin vauhdissa.
  • Rastipisteet ovat yksiselitteisesti kartalta tulkittavissa ja reitti niille on samoin selkeä. Kilpailijaa ei epäselvillä rastipisteen valinnoilla tule juoksuttaa kohtiin, jotka houkuttavat rikkomaan kilpailusääntöjä (ylipääsemätön aita jne.). Rastin sijainti esimerkiksi aidan kulmassa pystytään toki osoittamaan tarkasti rastinmääritteillä ja on sinänsä kilpailijan tehtävä selvittää, onko rasti aidan sisä- vai ulkokulmasta. Rastipisteen valinnalla ongelma on vältettävissä, ks. lukua 6.1.S. Vauhdikkaassa sprinttiviestissä rastinmääritteet ovat erityisen hankalasti käytettäviä ja rastinmääritteiden lukemista vaativia rastipisteitä on erityisesti vältettävä.
  • Urheilullisen tasapuolisuuden vuoksi on kiellettävä kilpailijoille liian vaarallisia alueita (vilkasliikenteiset tiet, joiden ylitysmahdollisuudet ovat hyvin sattumanvaraisia) tai alueita, joissa samanlaisia etenemismahdollisuuksia ei voida taata kaikille (esim. osa pysäköintialueista ja teollisuustonteista). Tällaiset alueet voidaan myös jättää yksinkertaisesti käyttämättä.
  • Eri sarjoissa ratamestarin haasteena on suunnistustaidon ja juoksuvauhdin yhteensovittaminen; hitaammin etenevät suunnistajat pitävät haastavammista ja lyhyemmistä rastiväleistä, kun kartanlukuun on enemmän aikaa ja eteneminen on hitaampaa
  • Sprinttisuunnistuksen luonteeseen liittyy myös kilpailusuoritusta todella läheltä seuraavan yleisön luoma paine, jolloin lyhyitä rastivälejä voidaan tuoda kilpailukeskuksen lähituntumaan, jossa samalla on näkyvillä keskittymistä häiritsevästi useita eri rasteja ja muita kilpailijoita.