4.5.S Ratasuunnittelun kokonaisuus

Vanhan sanonnan mukaan on parempi laatia monta hyvää rataa kuin yksi erinomainen rata. Tämä tarkoittaa sitä, että laadittaessa monia ratoja kilpailuun kaikista ei aina tule yhtä täydellisiä. Esimerkiksi kartoitetun alueen kaksiosainen muoto saattaa aiheuttaa sen, että keskipitkistä radoista ei tule yhtä luontevia kuin lyhyistä ja pitkistä. Käytännössä ratoihin sisältyykin aina myös vähäarvoisempia tehtäviä ja siirtymiä maastonosista toiseen. Kun laaditaan kokonaista ratapakettia, ratamestari joutuu ottamaan huomioon monenlaisia asioita:

Kuormitus

Ensinnäkin rastipisteiden osalta on huomioitava myös rastien kuormitus. Jos suuren kilpailun kaikki sarjat käyvät samalla rastilla, se helpottuu, ja lisäksi voi syntyä ympäristönäkökulmasta liiallista kulutusta. Tiedot rastin kuormituksesta saa ratamestarin tukiohjelmasta katsomalla, montako sarjaa ja suunnistajaa rastilla käy. Yhteislähtökilpailuissa ruuhkien välttämiseksi on myös arvioitava, miten tiiviisti kilpailijat käyvät rastilla. Tarvittaessa rastille on lisättävä leimasimia tai jaettava kulutusta muille rasteille. Rastin kuormituksessa on kyse sekä siitä, montako kilpailijaa pystyy teknisesti leimaamaan rastilla minuutissa, että siitä, onko rastilla jo sellainen vilske, että se löytyy liian helposti. Esimerkiksi Kainuun Rastiviikolla on katsottu, että yhden Emit-leimasimen rastilla voi käydä 7 suunnistajaa minuutissa, vaikka teknisesti isompikin määrä olisi mahdollinen.

Minimietäisyydet ja kooditus

Rastien jakamisen näkökulmasta on kuitenkin muistettava, etteivät rastipisteet saa sijaita 30 metriä lähempänä toisiaan ja että alle 60 metrinkin etäisyys edellyttää, että käytetyt rastipisteet ovat selvästi erilaisia sekä maastossa että kartalla. Sprinttisuunnistuskartalla vastaavat luvut ovat juosten 25 metriä ja linnuntietä 15 metriä, sekä samankaltaisten rastipisteiden osalta 30 metriä (ks. Lajisäännöt 11.41).

Rastiverkoston hyödyntämistä vaikeuttaa myös se, että rastireittiradalla on käytettävä koodeja RR1, RR2 jne., joita muilla radoilla ei saa käyttää. On myös hyvä tapa välttää liian samanlaisia rastikoodeja vierekkäisillä rasteilla (esim. 55 / 56 tai 81 / 181) ja selvittää etukäteen, mitkä koodinumerot on varattu online-leimasimille (esim. 121-125).

Turvallisuus

Rastipisteiden valinnassa ja tulosuuntien järjestämisessä on huomioitava myös turvallisuus. Rastille saapuminen oletetusta tulosuunnasta ei saa olla maastollisesti vaarallinen kohta (sarjataso huomioiden). Esimerkkinä korkea jyrkänne. Erityisesti RR- ja TR-ratoja suunniteltaessa tulee tarvittaessa lisätä apurasti, joka eliminoi mahdollisen oikaisun vaarallisen maastonkohdan kautta. Ratamestarin on kyettävä tunnistamaan tällaiset vaaratekijät.

Katso myös 1.3.2.S Turvallisuus suunnistuksessa.

Ratojen kulkusuunnat

Koko maaston hyödyntämisen näkökulmasta on perinteisesti suositeltu mallia, jossa radat kiertävät samaan suuntaan käytävissä. Ratkaisu on toimiva pitkän matkan kilpailun maastossa, jos maasto on jokseenkin tasalaatuinen eikä kovin pitkiä reitinvalintavälejä ole tai reitinvalintaväli on kaikilla suunnilleen sama. Malli on riistan kannalta hyvä, koska riista ajautuu johdonmukaisesti johonkin suuntaan. Keskimatkalla ja sprintissä mallin ongelmaksi kuitenkin muodostuu se, että hyvin samanpituisia ratoja pyrkii tulemaan liikaa. Keskimatkan maaston parhaat alueet pystytään usein hyödyntämään parhaiten siten, että osa radoista tekee erilaisia ”rusetteja” tällä alueella hiukan lyhyempien ratojen jäädessä ”suoriksi”. Sprinttikilpailuissa taas on usein parempi ratkaisu juoksuttaa mahdollisimman monta sarjaa samalla hyvällä radalla, koska rasteja ei nykysääntöjen puitteissa pysty sijoittamaan kovin lähelle toisiaan eli hyvää reitinvalintaväliä ei pysty ”monistamaan” pienin muutoksin siten kuin metsäsuunnistuksessa voisi tehdä.

Vanhastaan ratasuunnittelussa on kuitenkin suhtauduttu penseästi alle 60 asteen kulmiin radassa. Ajatus on ollut, että jos radassa on terävä kulma, rastilta lähtevä suunnistaja paljastaa rastille saapuvalle suunnistajalle rastin sijainnin ja tämä voi saada ansiotonta etua suhteessa toisiin. Metsäsuunnistuksessakin on kuitenkin kiinnitettävä huomiota tosiasiallisiin lähtö- ja tulosuuntiin rastilta, jotka eivät välttämättä ole rastiväliviivan suuntaan. Samoin keskimatkan ratojen ”tehoalueelle” on mahdollista luoda tiivis sykerö, jossa suunnistajia menee eri suuntiin joka tapauksessa. Sprinttisuunnistuksessa taas terävät kulmat ja nopeat käännökset ovat jopa tavoiteltavana pidettyjä.

Maastoa voisi myös ajatella käytettävän kehämäisesti; sisäkehällä suunnistaisivat nuorimmat ja uloimpana vastaavasti ne, joilla olisi pisimmät radat. Tällä tavoin kokeneemmat toimisivat tavallaan myös aloittelevien turvaverkkona. Toki ulompia ratoja kiertävät voisivat käyttää myös sisäkehän rasteja.

Lapset

Kilpailun ratasuunnittelussa lapsille voi olla hyvä varata oma maastonosa, jossa on hyvä kulkukelpoisuus ja näkyvyys sekä sopiva määrä kartan yksityiskohtia, ei liikaa eikä liian vähän.

Lasten ratoihin valitaan maastonosa, jossa on hyvä näkyväisyys ja kulkukelpoisuus. Kohtuullinen määrä aikuisia voi luoda turvallisuuden tunnetta lapsille. Kuva Mikko Turunen.

Jos lapset on eriytetty, aikuiset eivät kompastu lasten viitoitukseen eivätkä lapset jää esimerkiksi pienillä poluilla aikuisten jalkoihin. Toisaalta kohtuullinen määrä hitaasti eteneviä aikuisia luo turvallisuutta lapsille. Lasten lähtöä ei kuitenkaan kannata käyttää kuntosuunnistuksen lähtöpaikkana kilpailuissa, ellei haluta, että lasten radalle ilmestyy yllättäen saattajiksi kilpailunhaluisia aikuisia. Toisaalta lasten viitoitusta voidaan kyllä hyödyntää tukiviitoituksena joillakin rastiväleillä muissa sarjoissa, esimerkiksi 14-sarjalla tai aikuisten kuntosuunnistuksessa. Tällainen tukiviitoitus on vapaaehtoinen ja se merkitään oranssilla katkoviivalla.

Lasten ratoja suunniteltaessa on myös otettava huomioon, että maaston mahdollisuuksista riittää kaikille lasten radoille. Käytännössä ne 10- ja 12-radat, joilla suunnistamista auttavaa viitoitusta ei ole, on suunniteltava alustavasti ensin, ja näille radoille on tarjottava parhaimmat rastipisteet ja selkeimmät etenemisreitit. Tämän jälkeen on suunniteltava rasti- ja tukireitti parina. Toisin kuin suorilla radoilla rasti- ja tukireitillä pystytään viitoitusta hyödyntäen siirtymään tyhjienkin alueiden yli johdattelevalta reitiltä toisille. Rastireitillä voidaan tiukan paikan tullen käyttää myös epämääräisempiä rastipisteitä kauempana poluista, kun rastinmääritteitä ei ole.  Koska tukireitin ohjeaika on 5 minuuttia pitempi kuin rastireitin, tukireitin optimireitti on aina rastireitin optimireittiä pitempi. Rastireitin ja tukireitin kokonaisuutta suunnittelemaan ryhdyttäessä onkin heti alussa katsottava, missä tukireitille on sellainen turvallinen alue, jossa voidaan suunnistaa suunnilleen kaksi rastiväliä ilman viitoitusta. Lasten ratojen suunnittelusta katso tarkemmin lukua 3.