4.8.3.P Pyöräsuunnistuskartta

Pyöräsuunnistuskartassa käytetään pääsääntöisesti IOF:n pyöräsuunnistuksen kuvausohjetta. Erillistä kansallista kuvausohjetta ei ole olemassa, mutta joitakin merkkejä käytetään kansallisesti toisin. Poikkeamat  IOF:n kuvausohjeesta on kirjattava kilpailuohjeeseen. Suunnistuskarttaan verrattuna pyöräsuunnistuskartassa urasto kuvataan tarkemmin (leveys, ajettavuus, risteyksien muodot) ja toisaalta urien välillä oleva maasto karkeammin.

Urien luokitus

Pyöräsuunnistuskartan keskeinen elementti ovat luokitellut urat. Urat on luokiteltu neljään eri ajettavuus- tai nopeusluokkaan ja kahteen eri leveyteen. Lisäksi päällystetyt tiet on kuvattu muista urista poiketen ruskealla värillä ja reunaviivoilla.

Urien luokittaminen kuuluu pyöräsuunnistuskartan tekijän tehtäviin. Olisi hyvä, että kartantekijä ja ratamestari olisivat eri henkilöt, jolloin luokituksesta tuli heti kaksi arviota. Valitettavasti käytännössä tällä hetkellä tilanne on usein se, että ratamestari muokkaa jostakin alueesta ennestään olevan suunnistuskartan pyöräsuunnistuskartaksi. Vaikka kartta olisi muun henkilön kuin ratamestarin tekemä, niin ratamestarin on hyvä tuntea hyvän kartan ominaispiirteet. Pyöräsuunnistuskartoissa voi olla valmistumisen jälkeen virheitä, joita kartoittaja ei huomaa. Usein jollakin rajalla olevalla (piirtääkö karttaan vai jättääkö pois) uramerkinnällä voi olla myös ratkaiseva vaikutus ratoihin. Ratamestarin on syytä tehdä lopullinen päätös, tuleeko ura karttaan vai ei.

Uraluokitus olisi hyvä laatia samaan vuodenaikaan kun tapahtumakin on. Varsinkin pienten polkujen ajettavuus vaihtelee eri vuodenaikoina oleellisesti kasvillisuuden rehevyyden mukaan. Hiekkakankaiden polkujen pehmeys taas vaihtelee hiekan kosteuden mukaan.

Käytetyt uramerkinnät ja niiden määritelmät

Kansainvälisen uraluokituksen suomenkielinen käännös.

Kansainvälisessä ohjeistuksessa eri nopeusluokat ovat prosentteja täydestä vauhdista aina 25 % välein. Ihannetilanteessa tällainen nopeusluokitus on mahdollinen. Käytännössä eri nopeusluokat täytyy suhteuttaa kuhunkin maastoon, ja näin on Suomessa myös aina tehty. Esimerkiksi hyväkulkuisessa kangasmaastossa on kyllä selkeästi nopeudeltaan erilaisia uria, mutta yksikään ura ei ole välttämättä edes 25 % hitaampi kuin alueen nopein ura. Tiukasti ohjetta tulkiten kaikki urat pitäisi silloin luokittaa samaa karttamerkkiä käyttäen. Tällöin nopeimpien ja hitaampien urien käyttäminen jäisi sattuman varaan, kun eroja ei kartalta näkisi. Tämän vuoksi pyritäänkin siihen, että uria jaotellaan neljään eri luokkaan riippumatta siitä, onko niiden välinen nopeusero juuri 25 %.  Hitainta merkintää (vaikeasti ajettava) käytetään kuitenkin vain silloin, kun ura on todellakin hidas tai vaikea ajaa. Kangasmaastossa näitä ovat usein pehmeät, ajoneuvojen kuopimat hietikot. Uraluokituksen tekeminen, niin kuin muukin kartoitus, on kartoittajan ja ratamestarin näkemys asiasta, eikä täyteen yhteismitallisuuteen tässäkään koskaan päästä.

Pääasiassa karttoja pyritään tekemään parhaimpien ajajien ehdoilla ja näiden näkökulmasta. Kartantekijät ovat kuitenkin usein veteraaneja, joiden käsitys siitä, millaiset tekijät vaikuttavat kansainvälisen tason ajajan vauhtiin poluilla ja teillä, voi olla puutteellinen. Maastossa kannattaakin käyttää eri sarjojen suunnistajia testiajamassa kartan uria, jotta saadaan arvioita siitä, miten hyvin luokituksessa on onnistuttu.

Muu urakuvaus

Uraluokituksen lisäksi urakuvauksessa on muitakin ominaispiirteitä, joiden tulee olla kunnossa, jotta kartta antaisi tasapuoliset lähtökohdat suunnistukseen.

Risteykset

Risteyksillä on keskeinen rooli pyöräsuunnistuksessa.

Risteysten piirtäminen on katko- ja pisteurilla usein hyvin vaikeaa, erityisesti silloin, kun polkuja ja risteyksiä on paljon. Urien risteyksissä kannattaakin käyttää yhtenäistä viivaa ja hyödyntää Ocadin lisää kulmapiste -toimintoa. Luettavuus ohittaa siis ajonopeusluokituksen, jos jommastakummasta on luovuttava.

Käyttämällä uraluokituksesta poiketen yhtenäistä viivaa risteyskohdissa pystytään tiheistäkin risteyksistä saamaan luettavia.

Myös uralähtöjen erottelu kartalla selviksi ja epäselviksi lähdöiksi on hyvin tärkeää. Rehevän kasvillisuuden aikaan varsinkin ensimmäisten ajajien voi olla hyvin hankala havaita polkujen lähtöjä. Uran lähtö voi olla myös kokonaan näkymättömissä esim. ojavallin takana. Löytäminen on yleensä vain ensimmäisille ajajille vaikeaa, seuraaville jarrutusjäljet yleensä paljastavat lähtöpaikan. Selvät risteykset piirretään niin, että risteävä polku tuodaan kartalla kiinni toiseen uraan, epäselvä polun lähtö taas jätetään kartalla irti toisesta urasta.

International-Specification-for-MTB-Orienteering-Maps

Kuten hiihtosuunnistuksessakin, tulee myös pyöräsuunnistuskartan piirrossa korostaa risteyksen muotoa. Suunnistusperusteena usein käytetään risteävän tien tai polun erkanemissuuntaa (etuviistoon, takaviistoon, suorassa kulmassa jne.) Jos samalta puolelta uraa lähtee useita risteäviä teitä tai polkuja, mutta vain yksi niistä on etuviistoon lähtevä, on paljon nopeampaa etsiä vain etuviistoon lähtevää risteystä, kuin laskea risteyksiä kuuteen saakka.

Muu kartan kuvaus

Yleensä pyöräsuunnistuskartan pohja-aineistona on alueesta aiemmin tehty suunnistuskartta. Kartta-aineistoa muokattaessa on syytä muistaa muutama keskeinen ero suunnistus- ja pyöräsuunnistuskartan välillä.

Pyöräsuunnistuskartassa ei käytetä lainkaan apukäyriä, joten ne poistetaan kokonaan. Jos apukäyrän poisto hukkaa jonkin uralla selkeästi havaittavan kumpareen tai notkon, sen voi yleensä korvata normaalikäyrällä. Pyöräilyvauhdissa kaikkien korkeuskäyrien lukeminen on vaikeaa. Korkeuserojen merkitys pyöräsuunnistuskartalla on erityisesti siinä, että reitinvalinta pystytään tekemään isoja mäkiä vältellen. Näin ollen olisi tärkeää, että huomattavat mäet erottuisivat helposti, mutta kartassa ei olisi ylimääräisiä käyriä sekoittamassa kokonaiskuvaa. Käyrän tai kahden mäet eivät ole reitinvalinnassa juurikaan merkittäviä, pieniä korkeuseroja ei ehdi hahmottamaan eikä niillä ole juuri fyysistäkään merkitystä.

Avoimet mutta huonokulkuiset linjat kuvataan yleensä kapealla keltaisella viivalla. Metsissä on erilaisia puuttomia alueita, joita voi ajovauhdissa nopeasti vilkaistessaan luulla teiksi tai poluiksi (esim. entiset, aluskasvillisuuden valtaamat tiet). Ajonopeudeltaan nämä ovat kuitenkin usein yhtä hitaita kuin ympäröivä metsäkin.

Kansainväliset pyöräsuunnistuskartan kuvausohjeet eivät tunne pystyvihreää karttamerkkiä. Suomessa merkki on kuitenkin säännöllisesti käytössä ja käytölle on myös olemassa hyvät perustelut. Merkki lisättäneen vuoden 2022 alusta voimaan tulevaan uuteen kuvausohjeeseen. Muuten vihreää väriä käytetään kuten suunnistuskartassa.

Monissa maissa pyöräsuunnistuksessa oikominen ei ole ollenkaan sallittua eikä maaston kulkukelpoisuuttakaan ole tarpeen kuvata urien välisellä alueella. Suomessa oikaiseminen on sallittua, joten oikaisua suunnittelevan on tärkeää tietää, onko urien välillä juuri raivattu taimikko vai siistiä risutonta metsää. Ratamestarin tulisikin urakuvauksen lisäksi tarkastaa kartan laatu myös mahdollisista oikaisupaikoista.

Pyöräsuunnistuskartassa musta väri on pyhitetty täysin urapiirrosten käyttöön. Kartalla ei ole muita mustia merkkejä kuin urat. Tämän vuoksi suunnistuskartalla mustalla kuvatut merkit ovat pyöräsuunnistuskartalla pääosin tummanharmaita. Tummanharmaan rakennuksen erottaminen kartalta mustien urien välistä on kuitenkin usein hyvin vaikeaa ja aiheuttaa varsinkin aloitteleville pyöräsuunnistajille ongelmia, koska rakennusta on totuttu pitämään suunnistuksellisesti helppona kohteena.

Vaaralliset esteet ja kielletyt alueet

Pyöräsuunnistuskartalle on merkittävä kohteet, jotka voivat aiheuttaa vaaraa ajajalle. Tyypillisin tällainen on polun yli kaatunut puu. Samoin vaarallinen voi olla polun kanssa risteävä oja, jossa ei ole siltaa. Kumpikin merkitään samalaisella merkillä.


Yleisin karttaan merkittävä este on tien tai polun yli kaatunut puu. Esteen merkitsemisellä on merkitystä sekä ajoturvallisuuteen että reitinvalintaan.

Myös kiellettyjen teiden on syytä erottua selkeästi kartasta varsinkin, jos ne on kielletty turvallisuusnäkökohtien vuoksi.

Kiellettyjen teiden ylityskohdat on usein hankala nähdä kartalta ja niiden merkitsemiseen on syytä paneutua huolellisesti viimeistään tulostusmateriaalia viimeistellessä. Huomaamatta jääneet kiellettyjen teiden sallitut ylityskohdat ovat ratkaisseet useita kilpailuja!