7.2.2 Ratamestarityö ja televisiointi

Suunnistuskilpailujen televisiointi on lisääntynyt ja kehittynyt merkittävästi viimeisten 15‒20 vuoden aikana. Myös televisioinnin toteuttamistavat ovat monipuolistuneet, kun toimiluvallisten tv-kanavien lisäksi kuva- ja äänisignaalin julkaiseminen on tullut mahdolliseksi erilaisilla internet-verkossa olevilla julkaisualustoilla. Yleisin näistä on YouTube, jossa live-striimausmahdollisuus on ollut vuodesta 2011 alkaen. Välimuotona ovat mediayhtiöiden hallinnoimat suoratoistopalvelut, joissa tapahtuman järjestäjä vastaa kuva- ja äänisignaalin toimittamisesta ja mediayhtiö lähetyksen markkinoinnista potentiaalisille katsojille.

Televisioinnissa tarvittavan tekniikan hinnan ja laitteiden fyysisten ominaisuuksien (paino, käsiteltävyys maasto-olosuhteissa) kehitys on ollut nopeaa, mikä on osaltaan lisännyt televisioinnin mahdollisuuksia erilaisissa suunnistustapahtumissa. Kehityksen pullonkaulojakin on. Langaton tiedonsiirtokapasiteetti on etenkin suuremmissa tapahtumissa koetuksella alueilla, joilla tavanomainen tiedonsiirtotarve on vähäinen.

Kuva Mikko Niskanen, Viestiliiga

Toinen haaste on löytää riittävästi sekä suunnistuksesta että tekniikasta ymmärtäviä henkilöitä tv-tuotannon käyttöön tapahtuman ajaksi. Osaratkaisuna mahdolliseen henkilöresurssipulaan voi tulevaisuudessa olla tekoäly, jota suunnistukseen liittyvässä tekniikassa hyödynnetään vielä varsin vähän.

Televisioinnin integrointi ratasuunnitteluprojektiin 

Televisioinnin ratasuunnittelulle asettamien reunaehtojen määrä ja vaativuus (”jyrkkyys”) vaihtelevat paljon suunnistuksen lajimuodon, kilpailumuodon ja televisioinnin laatuvaatimusten mukaan. Nyrkkisääntö on, että laatuvaatimukset kasvavat sitä mukaa kun tavoitellaan suurempaa katsojamäärää. Esimerkiksi IOF:n korkeimman tason tapahtumilta (EM- ja MM- ja MC-kilpailut) edellytetään virheetöntä ääni- ja kuvasignaalia, ja lähetysten on mahduttava ennalta määrättyihin aikaraameihin. Suomessa valtakunnallisilla kanavilla televisioiduissa kilpailuissa (Jukolan ja Venlojen viesti, Huippuliiga, SM:t) laatuvaatimukset ovat olleet samankaltaisia. Ratamestaria laatuvaatimusten lisääntyminen ei yleensä ”riisu kaikista aseista”, mutta vaihtoehtoja toteuttaa ratalinjaukset tai vaikkapa erilaisten suunnistustehtävien järjestys jää vähemmän verrattuna televisioimattomaan kilpailuun.

(Tapahtuman maasto- ja kilpailukeskusvalinta vaikuttavat osaltaan siihen, kuinka paljon reunaehdot rajaavat ratamestarin mahdollisuuksia laatia erilaisia ratoja.)

Kilpailuissa, joissa ehdottomia laatuvaatimuksia ei ole (tai niitä on vain vähän), ratamestarille jää enemmän vapauksia suunnitella radat. Vaikka varsinaisia reunaehtoja ei olisikaan, on ratamestarin silti hyvä tunnistaa ja jäsentää, mitä kilpailuun liittyvät sidosryhmät, kuten kilpailijat, katsojat ja televisioinnin tuotannosta vastaava taho radoilta odottavat.

Oheisessa kuvassa on lueteltu joitakin näiden ryhmien mieltymyksiä eli preferenssejä, joita ratamestarin kannattaa huomioida ratasuunnitteluprosessin aikana.

Katsojan preferenssit

Lähetyksen kesto ja laatu/”koukuttavuus”
Lajiin liittyvä kiinnostus/tiedontarve
Osallistujien määrä ja taso
Yllätyksellisyys
”Fanitus”

Ratamestari

Kilpailijan preferenssit

Lajisääntöjen noudattaminen /oikeudenmukaisuus
Osallistujien määrä ja taso
Radan vaativuus, suunnistustehtävien monipuolisuus
Medianäkyvyys (huiput)

Tuottajan/ohjaajan preferenssit

Lähetysaika (”slotti”)
Ajolista (kilpailun seuranta, live-selostus, insertit, mainokset, haastattelut jne.)
Käytettävissä oleva tekniikka ja tietoliikenne- ja kulkuyhteydet
Sääolosuhteet
Henkilöstön määrä ja osaaminen
GPS-seurannan häiriöttömyys

Tapahtumakohtaisia ohjeita ja linjauksia

Kansainvälisen suunnistusliiton (IOF) ns. korkeimman tason tapahtumia ja esimerkiksi Jukolan ja Venlojen viestien järjestelyoikeuksia myönnettäessä on käytännössä selvää, että kilpailut tullaan televisioimaan. Tällöin myös ratamestari on hyvissä ajoin tietoinen televisioinnin asettamista vaatimuksista ennen varsinaisen ratasuunnitteluprojektin käynnistymistä. IOF:n ratamestariohjeessa painotetaan ratamestarin läheistä yhteistyötä tv-tuotantotiimin kanssa ja sitä, että keskusteluyhteys on avattava niin aikaisessa vaiheessa kuin mahdollista.

Joissakin tapauksissa järjestäjä ja/tai kansallinen lajiliitto saattavat sopia televisioinnista vasta järjestelyoikeuksien myöntämisen jälkeen. Tällainen voi toteutua vaikkapa SM-kilpailuprojektin aikana. Ratamestarin onkin hyvä, vähintäänkin henkisesti, valmistautua ratojen muutostarpeisiin sekä etenkin siihen, että alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen televisioitavissa sarjoissa radat eivät välttämättä aseta suunnistajaa jatkuvasti suorittamaan mahdollisimman vaativia rastivälejä. Ratamestarin ei myöskään kannata käsitellä asiaa liian ”kunnian päälle käyvänä”: televisioituja suunnistuskisoja on edelleen harvassa, sellaisen järjestäminen on monelle seuralle upea asia ja myös koko urheilulajille merkityksellinen asia. Epävarmassa tilanteessa ratamestarin kannattaa pitää yllä kahta ratasuunnitelmaa, joista toinen vastaa tv-tuotannon tarpeisiin.

IOF:n ratamestariohjetta mukaillen suunnistajan kannalta maailman parhaimman radan laatiminen televisioituun korkean tason kilpailuun on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Suurin syy on, että väliaikarasteilta halutaan tiedot ja kuvat pomminvarmasti kaapeloiduin yhteyksin. Tämä sulkee osalta rataa pois sellaisia suunnistusteknisesti vaativiakin alueita, joille kaapelien vetäminen on vaikeaa/mahdotonta ja/tai joilla näkyvyys on maaston peitteisyyden takia rajallinen. Kaapelien pituuksiin liittyvien rajoitteiden takia voidaan joutua luopumaan myös kaukana kilpailukeskuksesta olevista alueista, vaikka nämä muuten soveltuisivat tv-kuvaukseen. Metsäsuunnistuksessa keskimatkan kilpailussa on tavallisesti kaksi televisioitavaa väliaikarastia; pitkällä matkalla ja viestissä kolme tai neljä. Televisiointi ei koske ainoastaan itse väliaikarastia, vaan vaikuttaa myös sitä edeltävään rastiväliin. Lisäksi tarvitaan kuvausväliä edeltävä lyhyehkö väli rastilta, jolta toimitsija antaa ohjaajalle varoituksen lähestyvästä kilpailijasta. Tyypillisessä suomalaisessa metsämaastossa tällaisen osakokonaisuuden (varoitusrasti – tv-kuvan alku – tv-kuvan loppu) pituus lienee n. 300–600 m.

Korkean tason kilpailuissa käytetään myös ns. juoksukameroita, joista kuva siirretään langattomasti ohjaamoon ja edelleen tv-lähetykseen. Nämä ovat kuitenkin lähinnä lisämateriaalia ohjaajalle, joka varmistaa kuvasignaalin laadun ennen sen ajamista lähetykseen. Juoksukameroiden kuvan ajaminen suoraan lähetykseen on toki sekin yleistynyt kilpailuissa, joissa langaton tiedonsiirto on havaittu häiriöttömäksi ja kapasiteetiltaan riittäväksi.

”The TV producer will come up with special requirements which will clearly have an influence on the courses. As a course planner for a High Level Event, you have to realise that “It is difficult to create the world’s best course in a high level event with TV coverage.” – IOF Guidelines for Course Planning, January 2020

Lähinnä suoratoistoalustoilla näytettävissä suunnistuskilpailuissa, kuten jo vakiintuneen käytännön mukaan Viestiliigan ja Suunnistusliigan osakilpailuissa ja Nuorten Jukolassa, ei ole käytössä samanlaista ohjeistoa kuin IOF-tapahtumissa. Tämä tarkoittaa ratamestarille enemmän vapauksia ratasuunnitteluun, mutta on erittäin tärkeää, että ratamestari tuntee myös tällaisessa kilpailussa vastuunsa suunnistusta seuraavan yleisön “palvelijana”. Ratamestarin tulee ensinnäkin ymmärtää tietyt “lainalaisuudet”, jotka tekevät TV-tuotannon mahdolliseksi. Yllä olevaan preferenssikuvaan viitaten esimerkiksi mainokset (tai mainosseinän edessä tehtävät haastattelut) saattavat tuntua ratamestarista ikävältä ohjelmantäytteeltä, joiden myötä tv-kuvista saattaa jäädä piiloon joku ratamestarin suosikkikohta radasta. Nekin ovat kuitenkin tärkeä osa kokonaisuutta, jolla katetaan tv-tuotannosta ja muista tapahtumajärjestelyistä aiheutuneita kustannuksia. Hyvin toimivassa yhteistyössä tuottaja ja ratamestari sopivat tv-lähetyksen ajolistasta (suunnitelma eri vaiheissa näytettävistä asioista), kuitenkin niin, että tuottajalle jää valta päättää lopullinen suunnitelma. 

Televisioinnissa käytettävä kalusto mahtuu suunnilleen yhteen pakettiautoon ja sen perävaunuun, ja on näin merkittävästi isojen mediayhtiöiden kalustoa kevyempi. Työvoimaa tarvitaan kuitenkin varsin paljon, ja ratamestarinkin tulee varautua siihen, että hyvän maastotuntemuksen omaavat ratamestariryhmän jäsenetkin saavat kilpailun ajaksi tv-tuotannon tehtäviä. Sopivien henkilöiden löytäminen vaativimpiin juoksukameratehtäviin (esim. H21-osuudet, NuJu-ankkuriosuus) voi olla haastavaakin, sillä seurattavana on usein lajin kansallinen, ellei jopa kansainvälinen, kärki.

Tässäkin tuotantomuodossa merkittävässä asemassa on GPS-seuranta, jonka esittämisessä tv-ohjaaja tekee saumatonta yhteistyötä tästä vastaavan henkilön eli GPS-leikkaajan kanssa. GPS-leikkaaja poimii seurannasta suunnistajien tekemisiä kartta- ja ratapohjille, jotka GPS-leikkaaja on laatinut yhdessä ratamestarin kanssa. Kartta- ja ratapohjat eivät yleensä ole samoja kuin kilpailijoiden käsissä olevat kartat, vaan niissä voi olla muutakin informaatiota, kuten tv-rastien paikat, hajontatunnukset tai vain rajattu maastoalue näkyvillä.

”Ratamestari tekee radat lajin ehdoilla mahdollisimmat hyviksi kisan maastoon ja me teemme siitä lähetyksen. Tuotanto sopeutuu ratamestarin valintoihin, ei toisinpäin. Sama koskee kisakeskusta, me tulemme sinne missä kisat on ja laitetaan systeemit pystyyn.”  – Severi Eerola 16.10.2020

Kuva Mikko Niskanen, Viestiliiga

Etenkin ostopalveluna hankitun tulospalvelun yhteydessä on nykyään yleistä, että kilpailun maalisuoralta ajetaan reaaliaikaista videokuvaa suoratoistopalveluun. Koska kilpailukeskuksen suunnittelusta vastaa pääasiassa kilpailukeskuspäällikkö (pienemmissä kilpailuissa suoraan kilpailunjohtaja), ratamestarilla on ratasuunnittelun keinoin harvoin mahdollisuutta vaikuttaa kilpailijoiden näkymiseen lähetyksessä.

Maalisuorakamerapalveluakin on tosin joissakin tapauksissa laajennettu toisella, langattomin yhteyksin varustetulla kameralla (esim. SM-yö 2019, SM-keskimatka 2020), jolla on ratalinjauksista riippuen mahdollisuus poiketa myös maastoon. Lisäämällä tähän esimerkiksi haastattelupiste maaliin ja liikkumaton maastokamera väliaikarastille (esim. SM-yö 2020) ollaan jo lähempänä “ammattimaisempaa” toteutusta. Silloin kun kamera viedään maaston puolelle (vaikka vain viimeiselle rastille), niin ratamestarin tulee suunnitella rastin sijoittaminen ympäristöön kuvauksen kannalta sopivaksi (näkyvyys, suunnistajien tulo- ja lähtösuunnat).