10.2.2 Arvokilpailujen lisähaasteet

Järjestettäessä SM-kilpailuja on kilpailukeskuksessa otettava huomioon useampia asioita. Tilaa suksien testaamiseen ja voitelemiseen on varattava kisakeskuksen yhteydestä enemmän, samoin kuin lämmintä tilaa mahdollisia karanteeneja varten. Pukeutumistilat olisi syytä saada lämpimään, ja on varauduttava järjestämään tilat dopingtestaukseen.

Arvokilpailuissa on myös laadittava enemmän laadukkaita ratoja kuin pienemmissä kilpailuissa, koska kilpailijoita on enemmän, ja jokaiselle ikäryhmälle on pyrittävä räätälöimään parhaalla mahdollisella tavalla sopivan haastavat suunnistustehtävät SM-mitalien jakamiseksi. Tällöin uraverkostoa voi olla tarpeen laajentaa isommaksi, ja on huomioitava erityisen tarkasti se, että vauhdiltaan kovin eri tasoisen hiihtosuunnistajat eivät ole samaan aikaan samassa paikassa.

On huomioitava erityisen tarkasti se, että vauhdiltaan kovin eri tasoisen hiihtosuunnistajat eivät ole samaan aikaan samassa paikassa.

Jälkien tekeminen urille ennen ensimmäistä lähtijää, rastien leimasinyksiköiden pitäminen “hereillä” läpi kilpailun ja kiellettyjen alueiden valvonta korostuvat, ja siksi myös maastoon on jalkautettava esihiihtäjiä ja rastipartioita, joita ei pienimuotoisemmissa kilpailuissa välttämättä tarvita. On käynyt niinkin, että yhteislähtömuotoisessa kilpailussa karannut kärki on joutunut palaamaan takaisin ja odottelemaan leimaa rastilta, joka on ehtinyt “nukahtaa” vähäisen käytön vuoksi kisan aikana. Ratamestarin onkin pyrittävä huolehtimaan, että rasteja käytetään aktiivisesti ja tasaisesti pitkäkestoisen kilpailun aikana.