Tavallisen radan lisäksi kuntosuunnistus voi olla sprintti, yösuunnistus tai viesti, ja edellä annettuja ideoita voidaan soveltaa niissäkin. Kuntosuunnistusradat ovat kuitenkin jossain määrin toisenlaisia kuin kilpasuunnistusradat, sillä kuntosuunnistuksiin osallistuu suhteellisesti taidoiltaan vaihtelevampaa suunnistaja-ainesta kuin kilpailuihin.
Kunkin seuran järjestämät kuntosuunnistukset ovat myös jossakin määrin erilaisia. Kuten luvussa 4.1 tarkemmin kuvataan, ratamestarin rooliin kuuluu kuitenkin toteuttaa tapahtuman konseptia. Kuntosuunnistusratamestari sitoutuu siis järjestämään tapahtuman tapahtumasarjan vakiintuneen laatutason ja osallistujille annetun ennakkoinformaation mukaisesti. Kuntosuunnistusratamestarit ovat usein myös kokemattomampia kuin kilparatamestarit, mistä aiheutuu omat haasteensa lopputuloksen kannalta.
Kuntosuunnistustapahtumassa tarjotaan usein joukko eripituisia ratoja, joille voi osallistua ilman ennakkoilmoittautumista ja tarkkaa lähtöaikaa. Tyypillisesti lyhemmät radat ovat helpompia kuin pitemmät, mutta suunnistajien ikääntymisen myötä monet seurat ovat lisänneet valikoimaansa myös lyhyen ja vaikean radan. Polkujuoksun ja seikkailu-urheilun yleistymisen myötä suurimmissa kuntosuunnistuksissa on myös pitkä ja helppo rata. Pienemmillä volyymeillä näin laajaa ratavalikoimaa ei ole mielekästä järjestää ja tällöin ratojen on oltava entistäkin enemmän kompromisseja.
Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että kilpasuunnistusratamestarin tehtävä on saada suunnistaja tuntemaan itsensä epätäydelliseksi, kun taas kuntosuunnistusratamestarin tehtävä on tuottaa suunnistajalle positiivisia elämyksiä.
Nämä elämykset voivat olla sekä luonto- ja maisemaelämyksiä, liikuntaan liittyviä mielihyvähormoneja tai kartanlukuun tai reitinvalintoihin liittyviä oppimis- ja onnistumiskokemuksia. Parhaimmillaan kuntosuunnistuksessa on tarjolla myös valmennusta eikä vain “siperialaista pedagogiikkaa”.
Kuntorastiratojen suunnittelun keskeisin haaste on se, että suunnistajien toiveet ja taso vaihtelevat. Kuntosuunnistusradan tulee olla helposti lähestyttävä ja sen on oltava keskimäärin suoritettavissa noin tunnissa muiden kuntoilumuotojen, kuten ryhmäliikuntatuntien tapaan. Vaihtelu on suurinta C-radalla (3 km), jolla on kehittyviä nuoria, aloittelevia aikuisia ja jäähdytteleviä, osaavia senioreita.
Monitasoinen rata tarjoaa mielekästä monelle
Kuntosuunnistusratamestarin tulee pyrkiä tarjoamaan jotakin mielekästä suunnistettavaa mahdollisimman monelle. Tästä seuraa se, että radat on suunniteltava siten, että suunnistusosaamisesta ja hyvästä kunnosta saa etua, mutta radat ovat kuitenkin suoritettavissa myös vähemmillä taidoilla.
Tästä seuraa osin myös se, että yksilöllisten reitinvalintojen merkitys kasvaa ja vastaavasti aivan vaikeimmat rastipisteet voi jättää käyttämättäkin. Myös rastilippujen sijoittelussa voidaan olla jonkin verran lempeämpiä kuin kilpailuissa.
Fyysisen vaativuustason testaamisessa on kiinnitettävä huomiota suunnistajien turvallisuuteen, rasteja ei esimerkiksi tule sijoittaa kohteisiin, joissa on putoamisriski. Harrastesuunnistaja ei välttämättä esimerkiksi omista nastareita eikä hän välttämättä ole ketterä tai hyväkuntoinenkaan. Vaihtelevan kuntotason vuoksi keskikesän hellekautena ratoja voi olla hyvä kevyesti helpottaa, kun juomarastin tarjoamiseen ei useinkaan ole mahdollisuutta.
Kun ratamestarit ovat keskimäärin kokemattomampia kuin kilpailuissa, on rastien osuminen oikeisiin kohtiin erityisen tärkeää. Seurassa voidaan käyttää sisäistä valvojaa, tai ratamestarityötä voidaan tehdä pareittain. Gps-kelloa ja muita gps-laitteita voidaan hyödyntää paikannuksessa, samoin esimerkiksi laadukasta puhelinta yhdessä esimerkiksi Custom Maps -mobiilisovelluksen kanssa. Rastinviejä voi ottaa rastin paikalta kännykällä kuvan tai videon, jonka avulla pääratamestari varmistuu siitä, että rasti on viety oikeaan paikkaan. Rastipisteet on luonnollisesti hyvä ennakkotarkastaa ja varmistua sekä niiden sopivuudesta että siitä, että kartta on rastin kohdalla ajantasainen.
Kansallista kilpailua järjestettäessä kaikki maaston maanomistajat käydään yleensä läpi ja heiltä pyydetään suostumusta tapahtuman järjestämiseen. Kuntorastit sitä vastoin järjestetään usein “kestoluvilla”. Tästä seuraa se, että kuntosuunnistusratamestarin on syytä suunnitella radat korostuneesti siten, etteivät maanomistajien herkät kohteet häiriinny. Kuntosuunnistajat saattavat ensinnäkin herkemmin harhautua optimireitiltä, eikä heiltä voi odottaa yhtä kattavaa sääntötuntemusta kuin kilpasuunnistajalta.